Maanantai 16.3.

Ohjelmassa oli viimeiset solistiosuudet, jäljellä olevina biiseinä En halua täältä pois, Hyvää yötä painajainen, Nasun maailmantuska (siis Luulen) ja Seitsemän kuolemansyntiä. Miehitys oli kasvanut yhdellä, sillä Nasu-Maikki saapui valvomaan Luulenin purkittamista sekä olemaan minulle
kuskina.

Lupasin tosiaan laulaa Seitsemän kuolemansyntiä viskipäissäni. Lupaus petti, sillä juomaksi valikoituikin Carillo, lähinnä kunnioittaakseni Suomi-Rockin perinteitä. Lauloihan Eppu Normaalin Juha Torvinen
aikanaan "Yhden Carillon ihmeen", eli kappaleensa "John Fogertyn" Carillo-pullon kumottuaan.

Perinteitä kunnioitettiin myös toteutustavassa. Vaikka Seitsemänkuolemansyntiä olikin epämääräistä kaahausta ja huutamista, lauloimme Nasu-Maikin kanssa vähintään yhtä paljon päin persettä kuin
Torvinen aikoinaan. Hulmuavatukkaisen humppakuution hoilottaessa vierellä itsehillintäni petti täysin, ja niin alkoi kuulapään lentely pitkin studion lattioita ja seiniä. Rake ehti jo huolestua laitteistonsa puolesta ja pyysi meitä hillitsemään orgastisimpia koreografioita.

Kaikkeni antaneena ja ääneni menettäneenä hyppäsin päivän päätteeksi Nasun kyytiin. Päämääränä oli Tampere ja proge-legenda Jethro Tullin keikka Pakkahuoneella. Ja huomenna pääsen piiskaamaan Timoa ja Nasua ylväisiin taustalaulusuorituksiin.

-Ville-



Tiistai 17.3.

Studiosessioiden päätöksenä ja loppuhuipennuksena päästiinkin sitten työstämään sitä kaikkein tärkeintä asiaa, varsinaista kakkua kirsikoiden alle eli stemmalauluja. Villehän oli jo hoidellut omat höpöhöpöliidilaulelunsa purkkiin, joten nyt irti pääsivät todelliset seireeniset satakielet Timo & allekirjoittanut. Koska enkelivelikuoromme kolmas jäsen Riku kärsii uniklubinjussin kurkkusairauksienjälkeises..tä masennuksesta, jouduimme tilkitsemään Rikun tenorin kokoista aukkoa Villellä, jonka ääniala harmiksemme soveltui Riku Mercuryn paikkaamiseen. Hieman tavallista heikommalla miehityksellä jouduimme siis lähtemään tämänkertaiseen kuorosotaamme, mutta henkitorvien henkselit venyen ja keuhkorakkulat paukkuen enivei.

Ruoskan sivalluksilla koko sessioiden ajan äänityksiä rytmittänyt orjakaleerimme sadanpäämies Rake oli niin varma stemmailumme tarkkuudesta ja harmonisuudesta, että päätti pistää meidät laulamaan stemmat suoraan purkkiin perinteisellä ..kaikki yhes koos.. -menetelmällä eli kaikki kolme samalla otolla. Sen verran kuitenkin jätettiin pelivaraa, että emme laulaneet yhteen vaan kolmeen mikkiin. Tämä mahdollisti mahdollisten yksittäisten epäonnistumisten uusintaotot ilman että kaikkien kolmen tarvitsisi laulaa uudelleen. Heti alkuunsa saimme todeta, että joukossamme oli yksi vähemmän kokenut taustalaulaja, sillä arvoisa leadsolistimme Ville joutui jatkuvasti paikkailemaan omia osuuksiaan uusintaotoilla. Mies kun on tottunut vain sooloilemaan tai ”liidailemaan”. Me kokeneet kööriläiset tietysti hoidimme oman sarkamme insinöörimäisellä tarkkuudella ja tunteellista tulkintaa pursuten. Koskettavimpien balladien aikana jouduimme jopa pidättelemään itseämme, Raken muistutellessa äänityslaitteiston olevan ei niin kovin vedenkestävää. Enkä tarkoita kyyneleitä vaan puhdasta ureaa.

Lukuisten jännäpissataukojen ja mikkien räkäsuojiin ryittyjen limaklimppien jälkeen nauhalle oli uitettuna sellaista laulutaidetta, joka saa Il Divon tukehtumaan omaan avuttomuuteensa ja mieskuoro Huutajat harkitsemaan uudelleen omaa tyylilajiaan.
Nyt en enää keksi miten voisin enempää korostaa stemmalaulujemme merkitystä tämän koko universumin ja inhimillisen elämänmuodon jatkuvuudelle.

Noh, stemmat, gembat, häröputket ja muut vähemmän merkittävät soittimet on sitten nauhoitettu. Ilmeisesti keitoksemme alkaa olla miksausta vaille valmis.

Inkfishin aromipesässä ovat siis hautumassa seuraavat tekeleet:

* yli-imelä scorpions-balladi En halua täältä pois
* itsestään selvä radiohitti Niin vähän itsestäsi, joka ymmärtääkseni käsittelee basistin karvattoman ihoalueen määrää
* absintilla lutraava tuutulaulu Hyvää yötä painajainen
* ilmeisesti c-hepatiitin kellastamista kiveksistä kertova rikinkatkuinen Yellowstone
* hyvällä kebabilla höystetty Voitto ja Tapio -veisu, joka irvistää Steven Tylerin vienolla hymyllä Kalevalalaisesta kansanperinteestä ja Sammonryöstelystä kumpuavalle rahanahneudelle
* suorasti Kangen älyllistä ylivertaisuutta julistava Kun järki ei riitä
* samaisen järjen riittämättömyyden tuomassa autuuden uhossa itsensä shaft-jungleboogietanhu-ta..kaa-ajoon johdatteleva Luulen
* herkkä ja koskettava Motörhead-plagiaatti Seitsemän kuolemansyntiä
* harhaanjohtavasti nimetty Kuolinvuode, jossa oikeasti lauletaan raivokkaan runkuttamisen tuottamasta korkeuksiin nostattavasta levitaatiotunteesta
* liukuhihnaan kuristumisen vaaroista valistava Palvellut koneena
* uunoilevalla groovella ..eksentrisen agraarisosieteetin.. sun muiden tuiki tärkeiden uudistermien käyttöä ylistävä Sanat
* hapokkaan sienekäs runoilu Aamut, jonka aivot halvaannuttavan junttauksen ansiosta bändi viimeistäänkin vajosi kaiken järjellisen toiminnan tuolle puolen.

Ja näiden lisäksi jo vuosi sitten äänitetyt: Belmezin kasvot, joka absintilla lutraamisen sijaan kertoo sangrialla sotkemisesta, parittomien sukkien suurta mysteeriä puiva Kadotetut sekä torakoiden oma vallankumouslaulu Viimeisen ihmisen hautajaiset.

Biisejä on nyt narulla jotakuinkin viisitoista yksilöä. Ja kun joidenkin progeriaanisten kirkkolaulelmiemme (tasan yhden) mitta lähentelee kymmentä minuuttia, voi olla että levylle ei saada mahdutettua ihan jokaista lasta. Edessä on siis raivoisat väännöt ja väittelyt kunkin biisin kohtalosta ja levylle pääsevien määrästä. Se on varmaa, että mihinkään sulavaan sopuratkaisuun tässä asiassa ei päästä. Tai sitten päädymme julkaisemaan (sehän on vain meistä itsestämme kiinni) heti debyyttinä tuplalevyn, mikä olisi oiva osoitus bändimme ylimielisestä asenteesta.

Kaiken kaikkiaan tuloillaan on siis kaunista ja tarttuvaa materiaalia suoraan radioiden soittolistoille.

-Heikki

Selasin tuossa Mikseri- sivustoamme, ja siellä sanottiin Sumuhumalan aikaisista sessioista, että Villen ääni ei kestänyt rankan nauhoitustahdin vuoksi (kaksi päivää, kuusi biisiä). No, nyt on vedetty kaksi vajaata päivää, nauhalla on kahdeksan biisiä eikä tunnu vielä missään! Helposti voisin kehua Rikua vuorokauden ympäri kovaan ääneen koko maailmalle. Maanantaina lauletaan loput. Nasu tulee kuskiksi, koska aion laulaa Seitsemän kuolemansyntiä viskipäissäni. Siitä lisää sitten.

-Ville-

Perjantaiaamuun Piru Kangen pyhä kirvakolmio, Riku-Heikki-Ville, heräsi odotetun pirteänä ja freesinä suunnistaen määrätietoisesti – ja kaikkea rokkiuskottavuutta helveksien – varhaiselle ja terveelliselle hotelliaamupalalle. Hyvin nukuttu yö ja eksoottiset hedelmät saivat kolmikon poteman alemmuuskompleksinkin kääntymään jo lievän ylimielisyyden puolelle. Studiolle lähdettiin rehvakkaasti retostellen tulevilla uroteoilla. Joku uhosi vetävänsä kaikki loput nauhoitukset ykkösellä purkkiin ja toinen suunnitteli jo jatkavansa suorilta käsin hyvin alkanutta viikonloppuvilpotusta. Vielä hotellin aulassa kaikki näytti hyvältä ja maailma valoisalta, mutta heti ulos astuttaessa Helsingin päästörajoituksia halveksiva kevättalven henkäys veti kolmikon keuhkot tukkoon ja hiusverisuonet solmuun. Tässä vaiheessa ratikkapysäkille otettu parinkymmenen metrin pikapyrähdys sai koko troikan voimaan pahoin ja haukkomaan henkeään kuin vapauttavaa tainnutusta odottelevat pilkkisaaliit.

Studiolle päästyä soittajien voimat riittivät juuri ja juuri lähimmälle sohvalle rojahtamiseen. Taisi joku jäädä pehmeälle kynnysmatollekin lepäämään. Nauhoitusten aloittamista odoteltiin siis syvässä meditaation tilassa, joka ulkopuolisesta olisi saattanut virheellisesti muistuttaa krapulaista torkkumista.

Harras valmistautuminen teki kuin tekikin tehtävänsä, sillä kun soittohommiin lopulta päästiin, oli tulkinta suorastaan valaistunutta. Rytmieksperttimme Riku sai jälleen näyttää laajaa osaamistaan. Tällä kertaa vuorossa olivat perkussiot elikkäs rytmimunat sun muut helyn killuttimet, joista nimeltä mainitsemisen arvoisia ovat ainakin kaikille tuttu germaanis-ugrilainen kontraputki sekä afrikkalainen fist-fuck gemba-rumpu. Luulen-biisin lopusta löytyvää Shaft-henkistä takaa-ajokohtausta äänitettäessä saatiinkin aikaiseksi melkoiset jungleboogietanhut.

Tällaisen elämöinnin jälkeen oli mahdotonta palata henkisesti enää minkään maan pinnalle. Voi olla, että iltapäivällä nauhoitettiin vielä joitain kitarointeja, mutta Rikun viidakkobongot olivat jo rummuttaneet meidät sellaisiin korkeuksiin, joissa vain korkeat kuohut kohtaavat eikä kitaran vinguttelut törmää suudelmiin. Aika jälkeen gemban on siis täysin hämärän peitossa.

Studiolta poistuttiin siis vallan hurmioituneessa tilassa, mutta teidemme erkaannuttua kaulojamme kuristivat jälleen lakanat, jotka Tissu on sitonut ennen lähtöäni.

-Heikki

Ja sama(t) laulu(t) jatkuu. Studioaikaa ei tarvita paljoa per päivä,
koska olemme niin nopeita, tarkkoja, musikaalisia ja harjoitelleita.
Tänään vedettiin viimeiset sähkökitarat kappaleiden ollessa Palvellut
koneena (ent. Kaksi vuotta), Aamut ja Luulen. Tällä kertaa näppäilyt
sujuivat myös allekirjoittaneelta, ja Nasu-Maikin tekemään Luuleniin
saatiin voimakaslinjainen tunnelma ankarilla kitaravalleilla. Rake muuten
paljasti, että uudelleen nimetty Palvellut koneena oli ensimmäinen Piru
Kangen kipale, johon hän ihastui, ja että se oli tämän hetkisen täydellä
liekillä roihuavan studiosession alkukipinä. Kappalehan levytettiin
ensimmäisen kerran demolla Absintti palaa, joka ilmestyi 2005.

Studiomaskotti pistettiin tänään vaihtoon, sillä äärimaskuliininen,
murahteleva Naaras-Tissu jätettiin Hämeenlinnaan Suntio Silpolan
tullessa tilalle. Rikulla oli jäänyt levy päälle viime viikosta.
Soitosta ei meinannut tulla mitään, kun tuo lempeä kontio ei
malttanut olla suitsuttamatta ja halimatta ihanaa kitarakaksikkoa.

Tuo oli tietenkin vain lämmittelyä, koska olihan tiedossa taas kiihkeä
hotelliyö, tällä kertaa paheellisessa Punavuoressa. Illan tulee
päättämään Maija Vilkkumaan ja Indican keikat On the rocksissa, joiden
jälkeen kolmikko siirtyy kiltisti unten maille potemaan alitajuista
alemmuuskompleksia ylivertaisten naismuusikoiden edessä.

-Ville