MySpace
myspace music


Pajula Records Oy



Last Updated: 11/24/2009

Send Message
Instant Message
Email to a Friend
Subscribe

Status: Single
City: Sysmä
State: All
Country: FI
Signup Date: 11/28/2006

Blog Archive
[Older      Newer]
 /  / 
Wednesday, June 17, 2009 
Nitrokiss digi-single ”Through With You” julkaistaan 23. kesäkuuta 2009

Nitrokissin loppuvuodesta 2009 julkaistavan uuden albumin ensimmäinen singlelohkaisu
”Through With You” julkaistaan digitaalisena 23.6. Yhtyeen järjestyksessään toisen pitkäsoiton musiikki on yksinkertaisesti yhdistelmä matalalta rouhivaa rokkia ja selkeitä melodioita. Tyylisuunnat ovat kadonneet ajan saatossa ja tilalle on tullut uskallus antaa kappaleiden ohjata itse itseään. Nitrokiss kuulostaa kaikkien näiden vuosien jälkeen yhä enemmän vain itseltään.

Tällä hetkellä yhtye viimeistelee toista albumiaan. Levylle valittu tuottaja, levyn äänittäjä ja miksaaja löytyvät levy-yhtiön tallista. Bändillä on näin ollut runsaasti aikaa hioa ja prosessoida kappaleita ja levyn teemaa ilman kuristavia aikatauluja. ”Through With You”- single edustaa levyn menevämpään materiaalia ja oli bändin yksioikoinen valinta vielä nimeämättömän pitkäsoiton päänavaukseen.

Uusi single nyt kuunneltavissa täällä:

www.myspace.com/nitrokiss
www.myspace.com/pajularecords

 
Lisätiedot:

Pajula Records Oy
www.pajularecords.com




Nitrokiss digi-single "Through With You" is released 23th of June 2009


 
Later this year 2009 Nitrokiss releases a full album. First single from this upcoming album is called "Through With You" and it will be released digital 23.6. Nitrokiss’s second album in order, is a combination of deep grinding guitars and explicit melodies. Genres have been lost in time and along came daring to let the songs to lead the way. After all these years Nitrokiss sound's original.

At the moment the band finishes its second album. Producer and studio engineer are close associates from band's record company so there has been a lot of time and effort used to produce the best album Nitrokiss as a band can ever make. First single entitled "Through With You" is an uptempo rocker, which was and obvious choice for the first release.

 
Listen to the new single here:

www.myspace.com/nitrokiss
www.myspace.com/pajularecords


More info:


Pajula Records Oy
www.pajularecords.com
Thursday, September 04, 2008 
TIEDOTE - VAPAA JULKAISTAVAKSI



PAJULA TOUR 08 - Suomen ympäriajo starttaa!



Tulevana syksynä Pajula Records Oy palaa juurilleen viisivuotisen
taipaleensa kunniaksi. Alun perin yrityksemme tärkeimpiä asioita oli toimia
aktiivisena keikkajärjestäjänä sekä ohjelmatoimistona. Näin ollen päätimme
tuoda valoa tulevaan syksyyn ja järjestää mittavan kiertueen läpi Suomen
rock-klubien. Kiertue alkaa syyskuun 17. päivä Lahden Torvesta ja huipentuu
samassa paikassa itsenäisyyspäivänä järjestettäviin Pajulan pikkujouluihin.



Pajula-klubeja järjestetään 20-30 iltaman verran 17.9.-6.12. välisenä
aikana. Yhteistyö keikkapaikkojen kanssa on toiminut mahtavasti, joten
Pajula-klubeja nähdään jo tämän ensimmäisen Pajula Tourin aikana mukavasti.

Kaikki alkaa olla jo viimeistä sivallusta vaille valmista ja kuhina sen
mukaista, että luvassa on mitä mahtavin rock..n..roll syksy.



Pajulan yhtyeiden seurana on Suomea kiertämässä myös useita muita loistavia
yhtyeitä. Tässä alla varmat kiertuepäivät ja yhtyeet, pidätämme oikeudet
lisäyksiin.



PAJULA TOUR 08



17.09.08 Lahti, Torvi: Ratas + Mojo Machine+Diastole

18.09.08 Helsinki, Liberté: Ratas+The Sheena Hyenas+Dead Black Asteroid

19.09.08 Seinäjoki, Bar 15: Monovisio

23.09.08 Helsinki, On The Rocks: Kerho+Mojo Machine

26.09.08 Tampere, Telakka: Järjestyshäiriö+Zacharius Carls Group

27.09.08 Forssa, Blue Pool: Järjestyshäiriö+Zacharius Carls Group

03.10.08 Helsinki, Texas Bar: Monovisio+Luomakunta

08.10.08 Turku, Klubi: Monovisio+Horse

09.10.08 Kuopio, Henry..s Pub: Järjestyshäiriö+Zacharius Carls Group

10.10.08 Helsinki, Semifinal: Järjestyshäiriö+Zacharius Carls Group

11.10.08 Helsinki, Lepakkomies: Fokker+Kamel

15.10.08 Tampere, Vastavirta: Nitrokiss+TBA

17.10.08 Lahti, Torvi: Järjestyshäiriö+Zacharius Carls Group

24.10.08 Helsinki, Liberté: Nitrokiss+ Jeremy Snake & The Stoners+TBA

05.11.08 Lahti, Torvi: TBA

05.11.08 Turku, Klubi: Ratas+Bridget

08.11.08 Helsinki, Lepakkomies: Kerho+TBA

04.11.08 Hämeenlinna, Rocktown: Kerho+Järjestyshäiriö

15.11.08 TBA

21.11.08 Helsinki, Liberte: TBA

22.11.08 Imatra, WooDoo: Horse+Kamel

06.12.08 Lahti, Torvi: Pajula Records Pikkujoulut



Suomen ympäriajoissa mukana Pajulan yhtyeistä:



Fokker: <http://www.myspace.com/fokkerband> www.myspace.com/fokkerband

Kerho: <http://www.myspace.com/kerho> www.myspace.com/kerho

Nitrokiss: <http://www.myspace.com/nitrokiss> www.myspace.com/nitrokiss

Ratas: <http://www.myspace.com/ratasyhtye> www.myspace.com/ratasyhtye

Horse: <http://www.myspace.com/horsemyspace> www.myspace.com/horsemyspace

Järjestyhäiriö: <http://www.myspace.com/jarjestyshairio>
www.myspace.com/jarjestyshairio

Kamel: <http://www.myspace.com/kamelband> www.myspace.com/kamelband

Monovisio: www.myspace.com/monovisio

The Sheena Hyenas: www.myspace.com/thesheenahyenas



Ja mukana myös:



Bridget: www.myspace.com/heresbridget

Dead Black Asteroid: <http://www.myspace.com/deadblackasteroid>
www.myspace.com/deadblackasteroid

Diastole: www.myspace.com/diastoleband

Luomakunta: www.myspace.com/luomakunta

Mojo Machine: <http://www.myspace.com/amazingmojo>
www.myspace.com/amazingmojo Zacharius Carls Group:
<http://www.myspace.com/zachariuscarlsgroup>
www.myspace.com/zachariuscarlsgroup

Jeremy Snake & The Stoners



Pressimateriaali & muuta infoa löytyy Pajulan uudistetuilta sivuilta
osoitteesta www.pajularecords.com.
Wednesday, May 28, 2008 

Pvm 27.5.2008

Tervehdys!

MUSTAVALKOINEN MAA -Single ja musiikkivideo 4.6.2008

Ratas julkaisee 4.6.2008 uuden digisinglen "Mustavalkoinen maa". Jo 2000 vuonna ensimmäisen EP:nsä julkaisseen yhtyeen uusi kappale "Mustavalkoinen maa" löytyy myös syksyllä ilmestyvältä uudelta EP:ltä. "Haluttiin laittaa jotain ulos ennen kesää ja koska tämä kappale oli opinnäytetyöhöni tekemäni musiikkivideon takia valmis jo nyt, niin päätettiin pistää ne näytille heti", kommentoi yhtyeen laulaja Markku Kirves. Kappale on mahdollista ostaa digitaalikaupoista kautta maan ilmestymispäivästä lähtien.

"Mustavalkoinen maa" -single on yhtyeen ensimmäinen julkaisu sitten 2006
ilmestyneen "Outolintu" -albumin jälkeen. Langat mieluusti omissa käsissä pitävän yhtyeen linja jatkuu uusienkin julkaisujen tiimoilta samoissa merkeissä, sillä uuden singlen on äänittänyt ja miksannut yhtyeen bassotaiteilija Tomi Malin ja kappaleen musiikkivideo on laulaja Markku Kirveen käsialaa.

Musiikkivideo on katseltavissa:

www.ratas.fi
www.myspace.com/ratasyhtye

Tuesday, September 18, 2007 

Category: Music
Hi! Here you can find Pajula Records newsletter 5/2007 in english and in finnis!



NEWSLETTER IN ENGLISH

PAJULA RECORDS OY: Newsletter 5/2007
Date: 18.9.2007

Greetings!

This newsletter contains info from these topics:

1. Nitrokiss releases new EP, "Tales from the pit" on 26.9
2. Kerho releases new EP, "Sun tyttös on tappaja" on 17.10
3. Pajularecords has new, HD-quality camera equipment
4. New releases from Fokker, Nitrokiss, Kerho ja Ratas

1. Nitrokiss "Tales from the pit" -Ep 26.9.



On 26.9 Nitrokiss releases new EP, "Tales from the pit". It contains four iron-hard songs, "Bail me away", "Carry on", "I want to see you dead" and "First in line", and also bonus track;"Suck me dry", re-mastered from debute album "Addicted to", which was released last spring. Package also contains video track "Addiction", which was finished in last summer. This EP is last piece of material from the debute album, after the autumns gigs, band will begin work with their second album, which is going to be recorded in spring of 2008.
The band has made lots of gigs this year. In autumn, band will be on tour with Deep Insight, on "Rock-Kaveri"-tour (check: http://www.kvtl.fi/kaveri/tapahtumat). Confirmed gigs below, and more to come.

"Tales from the pit" will be released 26.9, and can already be ordered from Pajularecords own online store, Ekun Divari: www.ekundivari.com. Teaser tracks "Suck me dry" and new song "Bail me away" can be listened in band's myspace.

Check out further info and songs:
www.myspace.com/nitrokiss
www.nitrokiss.com

2. "Sun tyttösi on tappaja" -Ep 17.10. from Kerho

On 17th of october Kerho will release new EP; "Sun tyttös on tappaja"(Your girl is a killer). EP contains five new songs from the band, and some teaser tracks will be available in bands internet site and myspace. "We've really found a good drive on this EP, Kerho at its best." Drummer Saska says. During the winter, Kerho will gather new material, and new album will be recorded in next spring.
Kerho's singer, Pauliina, can be also seen on television in october, in "Tartu mikkiin" from Yle TV2. Pauliina will be performing with Costello Hautamäki, Maija Paakkari and Jussi Aaltonen on 19.10. "Tartu Mikkiin" comes on fridays, 21.00. Check it out.

Around the release of the new EP, band will be touring finland with Ruotomieli.

Check out:
www.kerhorock.com
www.myspace.com/kerho

3.Pajularecords has new HD-quality camera-equipment

Pajula has updated it's camera equipment to HD-quality. 3 new cameras from Canon offer better quality for photographs from gigs. Canon XH G1- with hard drive, and two smaller but efficient Canon HV20 can also be rented, if available. Here is couple of examples about music videos what we have made: Battlelore - Storm of the blades and Battlelore - House of heroes. Check them out from the YouTube.

4. what's new...

During the winter, Fokker, Nitrokiss and Kerho will begin to make their new albums. These albums will be released in about a year. Ratas has also recorded two songs, which will be released as net singles in few months. Ratas's net pages will also be reconstructed, and new, unseen video material will be released. Ratas will gather new material for their new album during the winter, but the release date of the album is not yet confirmed. New artists are coming to Pajularecords during the winter, but more information about those later.

New videos have been added to Pajula's YouTube pages, Nitrokiss's fresh "Addiction", Kerho's "Paska kaupunki" and punkish "Beibe" can now be seen. In few weeks, some older material from Ratas, for example, will come available.

Check out: www.youtube.com/pajularecords

Great ongoing autumn for everyone!



UUTISKIRJE SUOMEKSI

PAJULA RECORDS OY: Uutiskirje 5/2007
Pvm 18.9.2007

Tervehdys!

Tästä uutiskirjeestä löytyy seuraavanlaista infoa:

1) Nitrokissiltä uusi "Tales from the pit" -Ep 26.9.
2) Kerholta "Sun tyttösi on tappaja" -Ep 17.10.
3) Pajula Recordsilla uutta HD-tasoista kamerakalustoa
4) Tulevia kuvioita: Fokker, Nitrokiss, Kerho ja Ratas.

1. Nitrokiss "Tales from the pit" -Ep 26.9.



Nitrokissiltä ilmestyy 26.9. uusi "Tales from the pit" -Ep. Neljän uuden rautaisen "Bail me away, Carry on, I want to see you dead ja First in line" -kappaleiden lisäksi levyltä löytyy myös maistiaiset keväällä julkaistulta kehutulta debyyttialbumilta "Addicted to". Ep:llä kuullaan siis myös loistava re-masteroitu "Suck me dry". Mukana paketissa on myös kesällä valmistunut "Addiction" -video. Nyt julkaistava Ep on viimeinen lohkaisu debyyttialbumilta. Syksyn keikkojen jälkeen bändi aloittaa toisen pitkäsoittonsa valmistelun, jonka äänitykset on määrä startata keväällä 2008.

Tiukassa livekunnossa oleva bändi on keikkaillut tänä vuonna ahkerasti. Syksyllä bändi kiertää mm. Deep Insightin ja kumppaneiden mukana Rock-kaveri kiertueella (tsekkaa: http://www.kvtl.fi/kaveri/tapahtumat). Alla varmistuneita syksyn keikkoja, lisäyksiä vielä luvassa:

14.09. Tampere, Tampere-talo (S)
26.09. Helsinki, Gloria (S)
27.09. Jyväskylä, Lutakko (S)
30.09. Tampere, Klubi (S)
04.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (S)
16.11. Turku, Vimma (S)
14.12. Helsinki, Yksityistilaisuus

"Tales from the pit" ilmestyy 26.9. ja on nyt jo ennakkomyynnissä Pajula Recordsin omassa verkkokaupassa Ekun Divarissa: www.ekundivari.com. Maistiaiseksi bändin myspacessa on kuunneltavana "Suck me dry" sekä uusi biisi "Bail me away".

Tsekkaa:
www.myspace.com/nitrokiss
www.nitrokiss.com

2. Kerholta "Sun tyttösi on tappaja" -Ep 17.10.

Kerholta ilmestyy lokakuun 17 päivänä uusi Ep. "Sun tyttösi on tappaja" nimeä kantava levy sisältää viisi uutta Kerho-kappaletta. Parin viikon päästä yhtyeen myspaceen ja nettisivuille tulee maistiaisia levyltä. "Tällä Ep:llä on löytynyt todella hyvä draivi, joka on Kerhoa parhaimmillaan", yhtyeen rumpali Saska hehkuttaa. Talven aikana Kerho kasaa uutta materiaalia, ja keväällä alkaa kolmannen pitkäsoiton äänitykset.

Kerho-verta nähdään lokakuussa myös televisiossa. Pauliina on mukana Ylen TV kakkoselta tulevassa "Tartu mikkiin" -ohjelmassa. Kerhon laulaja nähdään mikin varressa Costello Hautamäen, Maija Paakkarin ja Jussi Aaltosen kanssa jaksossa 19.10. "Tartu mikkiin" tulee perjantai-iltaisin kakkoselta klo 21.00. Tsekatkaa!

Ep:n julkaisun ympärillä yhtye kiertää myös suomea Ruotomielen kanssa:

20.9. Helsinki, Tavastia (+International Noice Conspiracy)
21.9. Kalajoki, Kultakala (+Ruotomieli)
22.9. Kemi, Bar Koodi (+Ruotomieli)
24.10. Lahti, Torvi (+Ruotomieli)
25.10. Kuopio, Henry's Pub (+Ruotomieli)
26.10. Imatra, Woodoo (+Ruotomieli)
8.11. Helsinki, Semifinal (+Ruotomieli)
12.12. Helsinki, On The Rocks

Lisäyksiä vielä tulossa.
www.kerhorock.com
www.myspace.com/kerho

3. Pajula Recordsilla uutta HD-tasoista kamerakalustoa

Pajula on uusinut keikkakuvauskalustonsa HD tasoiseksi. Hankimme kolme uutta Canonin kameraa, täten pystymme tarjoamaan astetta parempaa jälkeä keikkatallenteiden teossa. Kalustoon kuuluu Canonin XH G1 -kamera kovalevytallentimen kera sekä kaksi pienempää - mutta tehokasta Canon HV20 -kameraa. Mahdollisuuksien mukaan myös vuokraamme kalustoamme.

Ota toki yhteyttä ja pyydä tarjousta!

4. Tulevia kuvioita

Talven aikana Fokker, Nitrokiss ja Kerho aloittavat seuraavien pitkäsoittojensa valmistelut. Kaikkien julkaisut ajoittuvat noin vuoden päähän. Ratas on myös aktivoitunut. Narulle on kesän aikana tarttunut kaksi uutta kappaletta, jotka julkaistaan parin kuukauden päästä nettisinglenä. Samalla nettisivusto uusitaan ja nähtäville tulee mm. paljon ennen näkemätöntä videomateriaalia. Talven aikana yhtye äänittää myös lisää materiaalia ja kasaa parhaillaan kolmannen pitkäsoittonsa ääniä kasaan. Julkaisuajankohtaa ei ole vielä päätetty. Talven aikana talliin on odotettavissa myös uusia kiinnityksiä, mutta niistä myöhemmin lisää.

Pajulan YouTube sivustolle on lisätty Kerhon ja Nitrokissin tuoreita videoita. Nitrokissin kesällä valmistunut "Addiction" sekä Kerhon "Paska kaupunki" ja punkkaava "Beibe" on nyt nähtävillä. Parin viikon sisällä Pajulan YouTubeen tulee myös vanhempaa videomateriaalia mm. Ratakselta.

Käykää tsekkaamassa: www.youtube.com/pajularecords.

Ei muuta kuin mahtavaa syksyn jatkoa!

Greetings / Terveisin,
Markku Kirves / Pajula Records Oy
markku@pajularecords.com
+35844 075 0828


Saturday, June 30, 2007 
PAJULA RECORDS OY: Uutiskirje 4/2007
Pvm 30.6.2007

Tervehdys!
Tästä uutiskirjeestä löytyy seuraavanlaista infoa:

1) Pajularock 07 - Viikon päästä rytisee!
2) Kimmo Räsänen uudeksi keikkamyyjäksi - The Skreppers talliin!
3) Palvelukseen halutaan!
4) Syksyn julkaisuista
5) Ohjelmatoimiston yhtyeet kiertävät
6) Kesä 2007

1. Pajularock 07


Viikon päästä Sysmän Suvisaaressa 6.7.2007 järjestettävä festari tarjoilee mahtavia esiintyjiä. Suvisaaren Itä-häme teltan lavalle kiipeävät juuri uudella levyllään kultaa napannut Viikate, Idols tähti Katri Ylander, Kerho, Nitrokiss sekä yhden keikan mittaisen paluun tekevä Pajulan Pojat. Lämminhenkinen festari järjestetään teltassa eli sadetakin ostoon ei tarvitse varautua. Paikalla toki ikärajallinen anniskelualue, muuten tapahtuma onkin ikärajaton. Ennakkolippuja voi ja kannattaa ostaa kympillä Ekun Divarista (www.ekundivari.com) sekä Lippupalvelusta (www.lippupalvelu.fi). Portilta liput maksavat 12 euroa. Illan aikataulu menee seuraavanlaisesti:

17.00 - Portit ja hanat auki
18.00 - Pajulan Pojat
19.00 – Nitrokiss
20.00 – Kerho
21.15 -  Katri Ylander
22.45 – Viikate
00.00 – Soitto loppuu
00.30 - Portit ja hanat kiinni ja kohti Kätköä



Pajularockin viralliset jatkot järjestetään Ravintola Kätkössä. Klo 01:00 aloitta Kätkössä Pajularockin päättävä Duo Pajula, joka soittaa akustisesti hittejä vuosien varrelta. Liput ovat 4 euroa, mutta pajularock rannekkeella sisään pääsee 2 eurolla. Lisää infoa aiheesta löytyy www.pajularock.com.

Ps. Pajularockin ennakkoklubi järjestetään TÄNÄÄN 30.6. Lahden Torvessa. Lauteille kipuavat The Voltas, Fokker ja Kerho. Liput 4 euroa. Rok!


2. Kimmo Räsänen uudeksi keikkamyyjäksi - The Skreppers talliin!

Musiikin monitoimimies K.Räsänen astuu Pajulan ohjelmatoimiston pöydän taakse kesän aikana. Mies tuo mukanaan talliin uutena bändinä The Skreppersin, ja ensi syksyn ja talven aikana saattaa tulla Kimmon rosteriin myös lisää artisteja. The Skreppers on 10 vuotta toiminut yhtye, jonka hedonistiset herrasmiehet yhdistelevät häikäilemättä punkkia ja rockabillyä garagesoundeihin ja itämaiseen lumoukseen. Vokalistin paikalla tahtipuikkoa heiluttaa Special K, tunnetaan myös taitelijanimeltään Hiili Hiilesmaana. Pajulan porukka toivottaa Räsäsen ja herrasmiehet lämpimästi tervetulleeksi - kastajaiset vietetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Samaan rytäkkään kun saadaan uutta verta, vanhaa poistuu kun Tuomas Lipponen poistuu Ohjelmatoimiston leivistä. Henkilökohtaisista syistä johtuen Lipponen vetäytyy myyjän roolistaan hyvässä hengessä ja täydellisessä yhteisymmärryksessä. Mieshän kannuttelee Zacharius Carls Groupin riveissä ja tämän seurauksena myös ZCG valitettavasti siirtyy listoiltamme pois. Toivotamme kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Toivottavasti jatkossa yhtyeen nousukiito jatkuu ja kiihtyy.

Tsekkaa aiheesta lisää:
www.pajularecords.com
www.skreppers.com
www.myspace.com/theskreppers



3. Palvelukseen halutaan!

Pajula Recordsin ohjelmatoimisto etsii uusia keikkamyyjiä talliinsa. Mikäli omaat hieman kokemusta jo kentältä, olet sosiaalinen ja aidosti innostunut musiikista niin laita toki vapaa hakemus tulemaan! Hullun paperit saatetaan laskea eduksi, ja jo olemassa oleva rosteri Haemme myös freelancer videokuvaajia listoillemme eri puolilta suomea ensi talven live-kuvaus keikoille.

Kaikki hakemukset osoitteeseen markku@pajularecords.com ja kopio miku@pajularecords.com.


4. Syksyn julkaisuista

Nitrokiss ja Kerho ovat parhaillaan levyttämässä syksyllä julkaistavia EP:itään. Vielä nimettömät julkaisut ilmestyvät syys - loka taitteessa. Myös Fokker julkaisee loppuvuodesta EP:n, siitä myöhemmin lisää. Nitrokissiltä tulee ensiviikolla "Addiction" video näytille myspaceen, ja piakkoin myös valtakunnallisille kanaville. Kerholta ilmestyi jo "Beibe" video myspaceen, käykääpä katsastamassa punk-kohinaa tirisevä veto!

Tsekatkaa yhtyeiden kuulumisia netistä:
www.kerhorock.com
www.myspace.com/kerho
www.nitrokiss.com
www.myspace.com/nitrokiss

Tässä muutama maistiainen kirjoitetuista levy-arvioista linkkien muodossa:



Kerho "Villikoirat" 5/5  http://www.cinemasf.net/index.php?page=kerho-villikoirat
Nitrokiss "Addicted to" 4/5  http://www.desibeli.net/arvostelu/2873
Kerho "Villikoirat" 3/5 http://desibeli.net/arvostelu/2865
Fokker  "Has landed" 3,5/5  http://desibeli.net/arvostelu/2837
Nitrokiss "Addicted to" 8,5/10 http://www.imperiumi.net/alb_2.php?id=6172
Nitrokiss "Addicted to" 3/5 http://www.noise.fi/levyarvostelut/index.php?id=7245
Fokker  "Has landed" 3,5/5 http://www.mesta.net/musa/arvostelut/?aid=1447

5. Ohjelmatoimiston yhtyeet kiertävät

Tässä hieman ohjelmatoimiston keikkasatoa.

NITROKISS
6.7. Pajularock, Sysmä
12.7. Inferno, Tampere
13.7. Semifinal, Helsinki
27.7. Kuopiorock / Henry's Pub, Kuopio
11.8. Pakanrantarock, Pälkäne
18.8. Kansallinen Kaleviturnaus, Kemiö
7.9. Hervanta, Tampere
14.9. Tampere-talo, Tampere (+Uniklubi)
27.9. Lutakko, Jyväskylä (+Bloodpit)
30.9. Klubi, Tampere (+Bloodpit)
4.10. Rytmikorjaamo, Seinäjoki (+Bloodpit)

THE SKREPPERS
10.08.07 Lahti, Torvi
18.08.07 Porvoo, Seireeni
24.08.07 Jyväskylä, Bar 86
29.08.07 Kuopio, Henrys Pub
31.08.07 Berliini, Wild at heart-club,GER
01.08.07 Scöneberg, Barfly open air, GER
02.09.07 Lübbenau, Kulturhof.

JÄRJESTYSHÄIRIÖ
21.7. Aawastock, Ylitornio
28.7. Rockcock, Kuopio

KERHO
Kerholla on tulossa syksyllä kiertue joka koukkaa myös pohjoisessa. Keikat julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin.
30.6. Torvi, Lahti
6.7. Pajularock, Sysmä
27.7. Uoti, Sysmä
28.7. Heinolan Valot, Heinola
11.8. Gloria, Helsinki
12.12. On The Rocks, Helsinki

THE VOLTAS
20.6. On The Rocks, Helsinki
30.6. Torvi, Lahti
21.&22.7. Aawastock, Ylitornio

LUOMAKUNTA
25.8. Sararock, Laukaa

FOKKER
30.6. Torvi, Lahti
9.7. Espanlava, Helsinki
28.7. Heinolan Valot, Heinola

ZACHARIUS CARLS GROUP
Viimeiset Pajula Records Oy:n nimiin myydyt keikat listassa tässä:
20.6. On The Rocks, Helsinki
21.7. Aawastock, Ylitornio
28.7. Heinolan Valot, Heinola

6. Kesä 2007!

Pajula Records Oy toivottaa kaikille hyvää ja rokkirikasta kesää. Paistakoon aurinko. Ja paljon!

Nähdään festareilla!

Terveisin,
Markku Kirves / Pajula Records Oy
markku@pajularecords.com
0440750828
Thursday, March 29, 2007 
PAJULA RECORDS OY: Uutiskirje 3/2007
Pvm 29.3.2007

Tervehdys!
Tästä uutiskirjeestä löytyy seuraavanlaista infoa:

1) Nitrokissin debyyttialbumi julkaistaan 1.4. (ennakkokuuntelu tilaisuus Tampereella tänään!)
2) Fokker laskeutui rytinällä!
3) Pajula Recordsin artisteja mukana kokoelmalla
4) Villikoirat kiertävät maata
5) Ekun Divari

1) Nitrokiss - "Addicted to" julkaistaan 1.4.

Nitrokissin debyyttialbumi näkee päivänvalon 1.4. Tampereen Klubilla. Saman iltana lauteilla nähdään myös Fokker ja Bloodpit. Uunituoretta levyä on myynnissä samana iltana Ekun Divarin toimesta Klubilla, joten kannattaa saapua paikalle! Livekunnostakin on jo saatu julkaistua sanaa, sillä mm. näin Mika Roth kuvaili Nitrojen soitantaa On The Rocksissa: "Bändi soitti yhteen aivan kuin viisikko olisi ollut yhtä elävää olentoa, kappaleet purivat ja tarttuivat hanakasti, eikä esiintymisessä voinut havaita pienintäkään epävarmuuden merkkiä. Kaikin puolin mallikelpoisen paketin kruununa toimi vokalistin karismaattinen ääni, joka sopi tyyliin kuin puna viiniin." Lue koko arvio www.desibeli.net.

Ps. Levyn ennakkokuuntelutilaisuus järjestetään tänään 29.3 Tampereen Infernossa alkaen klo 21. Tervetuloa!

www.nitrokiss.com
www.myspace.com/nitrokiss

2) Fokker laskeutui rytinällä!

Fokkerin debyyttialbumi "Has landed" laskeutui ihmisten tietoisuuteen viime viikolla julkkaribileissä On The Rocksissa. Illan tapahtumia ruoti Mika Roth osoitteessa www.desibeli.net, mistä löytyy keikan lisäksi myös levystä tehty arvio. Huomiota on herättänyt myös Fokkerin lanseeraama style-guide, mikä löytyy levyn kansista ja osoitteesta www.fokkerband.com. Käy katsastamassa! Siitä on löytynyt apua monelle tyyliään etsivälle, sillä linkki on lähtenyt mukavasti kiertämään ketjukirjeissä ympäri maailmaa...

Fokker löytyy lauteilta seuraavanlaisesti:

1.4.2007 - Tulliklubi, Tampere
4.4.2007 - Henrys Pub, Kuopio
5.4.2007 - Torvi, Lahti
11.5.2007 - Rock Cafe, Varkaus
6.7.2007 - Pajularock, Sysmä
9.7.2007 - Espanlava, Helsinki

Ekun Divarin lisäksi kauppojen hyllyltä levyä on löydetty ainakin Stupidolta, Aironmusiikista ja Popparienkelistä. Tilaa heti tahi marssi kauppaan!

www.fokkerband.com
www.myspace.com/fokkerband

3) Pajulan artisteja mukana kokoelmalla

Bianca-pop Music julkaisee ensikuussa Independent Rock - kokoelman, missä ovat mukana Ratas kappaleella "Mustiin", Kerho kappaleella "Villikoirat" ja Luomakunta kappaleella "Ilman ystävää". kokoelma sisältää 17 tinkimätöntä biisiä eri bändeiltä, joita kaikkia yhdistää tahto tehdä omanlaistaan ja näköistään musiikkia. Levy-yhtiö on valinnut mukana olevat bändit, mutta ei ole vaikuttanut biisien toteutukseen tai valintaan, vaan kyseessä on täysin bändien näköinen ja kuuloinen kokoelma. Kaikki mukana olevat bändit ovat suomalaisia ja tuttuja rockklubikansalle. "Kentältä nämä bändit on löydetty" kertoo Ari Heinlahti Bianca-Pop Musicista. Muita artisteja levyllä ovat Kevin, Ronnie Starr, Sara & Susiraja, Soulstab, Turku Romantic Movement, Fillip, Incredible Nothing, Grand Revolt, Elisabeth Underground, The Patsy Walkers, Tinker, The Scaramangas, Ultranoir ja Julia's Window.

Lisää aiheesta:
www.biancapopmusic.com

4) Villikoirat kiertävät maata

Suomen energisimpiin livebändeihin lukeutuvan Kerhon "Villikoirat" rundi etenee seuraavanlaisesti:

29.3. Henry's Pub, Kuopio + Isla
6.4. On The Rocks, Helsinki
27.4. Night Life, Heinola + Luomakunta, Oireet
26.5. Kunkkurock, Hartola
30.6. Torvi, Lahti
6.7. Pajularock, Sysmä
28.7. Heinolan Valot, Heinola

Kerhot ovat vakuuttaneet myös levyltä, sillä Heikki Välimäki arvioi yhtyeen "Villikoiria" Itä-häme lehteen ja CinemaSF julkaisuun viiden tähden arvoiseksi: "Sysmästä pamahtaa yksi vuoden suurimmista yllättäjistä. Sysmäläisen levy-yhtiön leivissä olevan Kerhon kakkosalbumi Villikoirat on edeltäjäänsä (2006 julkaistu Ilta) kypsempi, sävykkäämpi, monipuolisempi ja ennen kaikkea paljon parempi. Debyytiltä uuden levyn tasolle pääsee ainoastaan Anniina-single sekä Mustaa jäätä -biisin asenne ja lopun äijäsoolo."

Lue koko juttu:
http://cinemasf.net/index.php?page=kerho-villikoirat

www.kerhorock.com
www.myspace.com/kerho

5) Ekun Divari

Ekun divariin on tullut uusia mahdollisuuksia maksaa ostokset. Viimeisimpänä on tullut Paypal mahdollisuus, mikä parantaa myyntimahdollisuuksia myös ulkomaille. Viime kuusta lähtien Ekulta on voinut tilata myös maksamalla tilaukset suoraan Osuuspankin ja Sampo-pankin verkkopankkitunnuksilla.

Uusimpia tuotteita divarissa:

Nitrokiss - Addicted to 18 € (TILAA ENNAKKOON, JULKAISU 1.4.)
Fokker - Has landed 18 €
Kerho - Villikoirat 18 €

www.ekundivari.com

Rok!

Terveisin,
Pajula Records Oy
www.pajularecords.com
Thursday, February 15, 2007 
PAJULA RECORDS OY: Uutiskirje 2/2007
Pvm 15.2.2007
 
Tervehdys!
Tästä uutiskirjeestä löytyy seuraavanlaista infoa:
 
1) Kerhon "Villikoirat" albumi julkaistaan 21.2.
2) Fokkerin ja Nitrokissin albumit valmiit
3) Pajularock 07 esiintyjiä julkaistu
4) Pajulan ohjelmatoimiston bändit kiertävät
 

1) KERHO - "Villikoirat" albumi julkaistaan 21.2.
 
Kerhon kesäkuussa 2006 julkaistu tiukka debyyttialbumi "Ilta" saa nyt arvoisensa seuraajan, kun toinen albumi "Villikoirat" näkee päivänvalon 21.2. "Villikoirat" rokkaa varmasti. Se on yhtä aikaa sekä vakava että iloinen, ja jos mahdollista niin vielä Kerhomaisempi paketti kuin edeltäjänsä. Levyllä on 10 kappaletta ja se sisältää myös 3 live-videota, jotka taltioitiin uutenavuotena Sysmän teatteritalolla Pajula Records Oy:n uudenvuoden vastaanotossa. Uutenavuotena "Villikoirat" levyltä julkaistiin "Tähtihetki" single ja se ponnahtikin saman tien singlelistan sijalle 4.
 
Albumilta on nyt julkaistu Kerhon MySpaseen maistiaiseksi albumin nimikkokappale "Villikoirat". www.myspace.com/kerho.
 
Kerhon kiertue starttaa levynjulkaisukeikasta 21.2. semifinaalista. Koko kiertue näyttää tällä hetkellä tältä, lisäyksiä listaan tulee kuitenkin jatuvasti:
 
21.02. Helsinki, Semifinal
03.03. Vantaa, Taste
16.03. Heinola, Pleissi
28.03. Tampere, Yo-Talo +Isla
29.03. Kuopio, Henry's Pub +Isla
06.04. Helsinki, On The Rocks
27.04. Heinola, Night Life +Luomakunta, Oireet
26.05. Hartola, Kunkkurock
30.06. Lahti, Torvi
06.07. Sysmä, Pajularock
28.07. Heinola, Heinolan Valot
 
 
 
2) Fokkerin ja Nitrokissin albumit valmiit
 
Fokker ja Nitrokiss ovat saaneet debyyttialbuminsa valmiiksi. Fokker - …Has landed julkaistaan 21.3. julkkarikeikalla On The Rocksissa ja Nitrokiss - Addicted to julkaistaan 1.4. Tampereen klubilla.
 
Fokkerin debyytiltä löytyy 13 ennenjulkaisematonta biisiä. Nelihenkisen Fokkerin debyytillä basso ja baritoni rouhivat biiseihin tukevan alapään, kitarakuviot miekkailevat pistävästi ja kaupallinen itsemurha koetaan jokaisessa kappaleessa. Baritoni rouskuttaa kuin vanha heteka tai lavallinen juuri rouhittua sepeliä. Levy sisältää monipuolisen kattauksen kappaleita suorista stoner-henkisistä rytyytyksistä aina kimurantteihin sepeli-pop-kipaleisiin asti. Fokkerin ensimmäinen julkaisu "Aeroplane to Heaven" EP ilmestyi keväällä 2006 ja viihtyi singlelistalla pari viikkoa. Tämän jälkeen Fokkerin musiikki on tullut tutuksi useimmilta radiokanavilta Suomessa ja sitä on lisäksi soitettu monissa nettiradioissa aina USA:ssa asti. Mainittakoon näistä New Yorkissa toimiva Break thru Radio, jonka kautta "Never Change" kappaleen kuulivat viikossa yli kaksi miljoonaa sepelin ystävää. Nyt debyyttialbumilta on julkaistu ensimmäinen maistiainen osoitteeseen www.myspace.com/fokkerband. Käykääpä tutustumassa!
 
Fokker keikoilla mm. seuraavasti (Lisäyksiä luvassa, tsekkaa www.fokkerband.com):
 
21.03. On the rocks, Hki. (Levyn julkkarit)
23.03. Oranssi, Hki
01.04. Klubi, Tampere
04.04. Henry´s Pub, Kuopio
05.04. Torvi, Lahti
11.05. Rock Cafe, Varkaus
06.07. Pajularock, Sysmä
 
 
Nitrokissin debyyttialbumi "Addicted to" on niin ikään viimeistä silausta vailla valmis. Nitrokissin aktiivisella MySpace-sivulla yhtyeen debyytiltä on kuunneltavissa kahden biisin näyte Addiction / Motordrug. 2003 perustettu Nitropusu on elämänsä kunnossa sopivaan aikaan levyn ilmestyessä ja single saikin osakseen hyvää huomiota keikuttuaan parikin viikkoa singlelistalla julkaisunsa jälkeen. Paremmin ei voisi musiikin fiiliksiä tiivistää kuin Imperiumin singlearviossa tehtiin, joten annetaan sen puhua puolestaan:
 
Ismo Karo, 11.1.2007, mainitsi Imperiumi.netissä mm. seuraavaa:
 
"Debyyttisinglen perusteella Nitrokiss on helppo nimetä seuraavaksi kotimaiseksi megabändiksi. Tämä single esittelee häpeämättömän kaupallisen yhtyeen. Meiningistä olen löytäväni ainakin Charonia soiton tiukkuudesta ja Negativea asenteesta, Hanoi Rocksin kummitellessa jossain taustalla, ainakin siinä mielessä, että ulkonäön suhteen on nähty vaivaa. Lopputuloksena on raskaammanpuoleista glam-rockia, tarttuvia kappaleita, räyhäkästä asennetta ja nuoruuden intoa. Eli eihän tästä voi olla pitämättä."
 
Lavoilta Nitrot löytyvät kevään aikana seuraavasti (Lisäyksiä luvassa, tsekkaa www.nitrokiss.com):
 
23.02 Tampere, Vuoltsu (all ages)
03.03 Tampere, Klubi
07.03 Tampere, Vastavirtaklubi
14.03 Lahti, Torvi
21.03 Helsinki, On The Rocks
23.03 Helsinki, Oranssi
01.04 Tampere, Klubi (record releasing party, all ages)
05.04 Lahti, Torvi
15.04 Tampere, Klubi (all ages)
 
 
3) Pajularock 07 julkaisee esiintyjiä
 
Pajula Records Oy järjestää Pajularockin ensi kesänä 6. heinäkuuta jo kolmatta kertaa. Esiintyjiä tulevalle kesälle on nyt jo buukattu neljä: Idols tähti Katri Ylander, Viikate, Kerho ja Fokker. Luvassa on vielä muutama kiinnitys, joiden lisäksi käynnissä on yhteistyökumppaneiden haku. Näistä ensimmäisten joukossa mukaan lähtivät Itä-Häme-lehti ja Sysmän Osuuspankki. Lisää infoa luvassa kevään aikana osoitteessa www.pajularecords.com.
 
4) Pajulan ohjelmatoimiston bändit kiertävät
 
Julkaistavien orkestereiden lisäksi Pajulan ohjelmatoimiston yhtyeet ovat tienpäällä keväällä seuraavasti:
 
ZACHARIUS CARLS GROUP
04.04. Yo-talo, Tampere
05.04. Bar Koodi, Kemi
06.04. Kalpea Kukko, Kajaani
07.04. Grande, Rovaniemi
11.04. Loose, Helsinki
09.05. Tavastia, Helsinki
10.05. 45 Special, Oulu
17.05. Klubi, Turku
18.05. Klubi, Tampere
19.05. Henry's Pub, Kuopio
25.05. Torvi, Lahti
26.05. Rodeo, Vantaa
20.06. On The Rocks, Helsinki
 
JÄRJESTYSHÄIRIÖ
Apulanta-lämmitykset:
23.02. Helsinki, Nosturi
23.03. Tampere, Pakkahuone
31.03. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
 
THE VOLTAS
20.02. Kuudes Linja, Helsinki
04.04. Yo-talo, Tampere
05.04. Bar Koodi, Kemi
06.04. Kalpea Kukko, Kajaani
07.04. Grande, Rovaniemi
27.04. Pleissi, Heinola
20.06. On The Rocks, Helsinki
 
LUOMAKUNTA
16.03. Rock Cafe, Varkaus
17.03. Ruma, Tampere
27.04. Night Life, Heinola
 
Lisäykset listaan & muiden orkestereiden keikat löytyvät osoitteesta www.pajularecords.com.  Kevään aikana on uutta musiikkia luvassa mm. Ratakselta, mutta siitä ja muista tapahtumista lisää seuraavassa uutiskirjeessä. Sitä odotellessa kuuntele uutta Pajula-musiikkia osoitteissa:
 
www.myspace.com/kerho
www.myspace.com/fokkerband
www.myspace.com/nitrokiss

Terveisin,
Pajula Records Oy
www.pajularecords.com
Friday, January 05, 2007 

Category: Music
PAJULA RECORDS OY: Uutiskirje 1/2007
Pvm 5.1.2007

Tervehdys!
Vuosi 2007 on lähtenyt Pajulan tiimoilta vauhdikkaasti käyntiin. Uutiskirjeen aiheita alla:

1)
Kerhon "Tähtihetki" singlelistan neloseksi
2) "Tähtihetki" kilpailun voittajat
3) Biisi.fi digikampanja alkaa
4) Kevään julkaisut & Pajula myspace

1) KERHO - "Tähtihetki" suomen virallisen singlelistan 4.

Kerhon uutena vuotena päivän valon nähnyt "Tähtihetki" -single kipusi heti ilmestyttyään suomen virallisen singlelistan sijalle 4. "Tähtihetki" on ensimmäinen lohkaisu 21 helmikuuta julkaistavalta Kerhon vielä nimettömältä toiselta pitkäsoitolta. Single sisältää myös musiikkivideon edelliseltä levyltä tutuksi tulleesta "Anniina" kappaleesta.

Käy kuuntelemassa pätkä: www.myspace.com/kerho
Kotisivuilta lisää infoa: www.kerhorock.com
Tilaa heti single itsellesi: www.ekundivari.com

2) "Tähtihetki" kilpailun voittajat

Vuoden 2006 kolmen viimeisen viikon ajan Pajula Recordsin nettisivuilla oli "Tähtihetki" kilpailu, jossa pääpalkintona oli tähden muotoinen Daisy Rock Star kitara. Kilpailu päättyi vuodenvaihteessa ja nyt kaikki voittajat ovat selvillä. Kitara meni jyväskylään Ville Niutaselle. Onneksi olkoon! Tämän lisäksi palkitsimme 10 eniten kavereita mukaan kisaan kutsuneita Ekun Divari paketilla, joka sisältää kaikki Pajula Recordsin 2006 julkaisut + muutaman muun levyn. Ei muuta kuin levysoitin kuumaksi, levyjä palkinnossa on yhteensä 10 kpl!

Kilpailun järjestivät F-Musiikki ja Pajula Records Oy.

3) Biisi.fi digikampanja alkaa

10.1.2007 alkaa Suomen Biisi.fi palvelussa digikampanja jossa on myynnissä Kerhon "Tähtihetki", Luomakunnan "Ilman ystävää" ja Nitrokissin "Addiction" singlet kampanjahintaan 0,49 euroa / kappale. Musiikkivideot jaetaan maksutta. Suomen Biisi Oy on kehittänyt oman patentoimansa digitaalisen superjakelumallin mukaisen verkkojakelupalvelun, jonka teemanimenä käytetään Biisi Etulinja Palvelua. Nyt toteutettavassa kampanjassa lanseerataan e-3™Shiva Super Push –jakelun mukainen digitaalisten tiedostojen jakelupalvelu kuluttajille.

Käy tutustumassa heti www.biisi.fi ja 10 päivä tosiaan alkaa kamppis.

4) Kevään julkaisut

Pajulalta tulee kevään aikana mukavasti julkaisuja ulos. Digisinglejä julkaistaan ja ihan perinteisiäkin levyjä tulee ulos. Alla listaa:

21.02.2007 – Kerho: Villikoirat –albumi

21.03.2007 – Fokker: Has Landed –albumi
01.04.2007 – Nitrokiss: Addicted To –albumi


Tämän lisäksi siis ainakin digitaalisessa muodossa single edellä mainittujen artistien lisäksi myös Ratas yhtyeeltä.


Pajula Records avasi nyt myös oman myspacetilansa, käy tutustumassa www.myspace.com/pajularecords . Tietoa löytyy niin suomeksi kuin englanniksikin.

 

Terveisin,

Pajula Records Oy

www.pajularecords.com