|
Monday, December 14, 2009
 |
|
|
|
Inferno
4,5/5
Minialbumin
kannessa Näsinneulan nuppiin lyö salama, ja sähäkkää on meno
vinyylilläkin. Abduktio-mlp ei ole viimevuotisen, viiden tähden
Thermidor-kakkosalbumin musiikillinen seuraaja, vaan pikemminkin
irrotteleva välityö.
Yhdeksän biisiä 16 minuuttiin tietää, että
kiirettä pitää. Yhtye soi koko kymmenen vuoden kokemuksellaan tarkasti
ja tyylitajuisesti, mutta nauhalle tarttunut into on kuin ensidemoaan
äänittävän punk-bändin. Hardcoren ja punkin viitekehys hyödynnetään
biisinnimiä myöten (Holidays in Kabul, Griller - Nyt maustetaan
pääministeri Matti Vanhanen), ja yhtä kaikki Abduktio onnistuu olemaan
vakuuttava ollessaan myös ei-niin-tosissaan.
Minialbumin
päättävä Abduktio vs. kansainvälinen kassakriisi saa haluamaan lisää.
Seuraavaa täyspitkää odotellessa: "Kaupunki palaa! Lähdetään katsomaan!"
(Teemu Lampinen)
|
|
|
Sue
Abduktio s/t
7/10
Wanhan
mallin Suomi-punk on monesti joko-tai-osastoa. Harvemmin on kuultu
mukiinmeneviä perinteisiin nojaavia, kotimaisella vedettyjä
punk-ralleja. Joko ne toimivat niin maan perkeleen hyvin tai sitten
eivät laisinkaan.
Kaikessa regressiivisyydessään odottamattoman
askeleen uudella tuotoksellaa ottava Abduktio onnistuu kuitenkin
kaikesta edellämainitusta huolimatta olemaan nimenomaan ookoo. Yhtye
tosin painottaa ottaneensa innostusta uutuuteensa ulkomaan eläviltä,
mutta kun tällaisissa ralleissa laulukieli on suomi, löytyvät
ensisijaiset mielleyhtymät kotomaan kamaralta.
Perinteisimmin
mahdollisin rakentein varustetuista kipaleista osa osuu, osa yksinomaan
uppoaa. Etenkin ensimmäiset biisit kärsivät ponnettomuudesta, mutta
onnistumisissa kuten Perustuu tositapahtumiin(The Left Right Song),
Saman meren rannalla ja Abduktio vs. kansainvälinen kassakriisi
liikutaan juuri sellaisissa kuvioissa kuin tällaisissa biiseissä
pitääkin.
Ryppyotsaisimmille Abduktion ystäville uusi pläjäys
lienee anteeksiantamatonta rämpyttelyä, mutta silti ja juuri siksi se
on ennakkoluulottomalta viisikolta rohkea veto. Osa biiseistä vain
tarvitsee livetilanteen oikeuttaakseen olemassaolonsa. Tällaisenaa ne
jäävät pelkäksi omaksi kivaksi. Toisaalta, hyvä että kivaa sentään
kuulostaa olevan.
(Jukka Kittilä) |
|
|
|
Rumba
3/5
Modernin
suomenkielisen hardcoren ykkösäänitorvi kurottaa uudella mini-lp:llään
80-luvun alun hardcoren suuntaan. Bad Brainsin nimikkodebyyttiä
kopioivassa kannessa salamasta saa Näsinneula, ja löytyypä levyltä
Banned in Ylöjärvi-muotoon väännetty cover saman bändin Banned in
D.C.-raivoamisesta. Pariin otteeseen laulukieli vaihtuu kolmanneksi
kotimaiseksi, ja tuloksena on väistämätön sivuosuma, sillä Abduktion
viehätys nojaa nimenomaan suomenkielisyyteen. Linjaltaan aiempaa
suoraviivaisemman vinyylin kiistaton kohokohta on kaihoisa Saman meren
rannalla, joka on bändin komeimpia rytistyksiä koskaan.
(Oskari Onninen) |
Toinen Vaihtoehto
ABDUKTIO – MLP (Combat Rock Industry) Abduktio yllättää uusimmallaan
ottamalla askeleen, ellei jopa useita kymmeniä, taaksepäin. Poissa on
nimittäin Abduktiolle niin ominaiseksi tullut vahvasti
soittotaiturimaisella progeilulla maustettu moderni hardcore. Tilalla
on se sisin ydin: vanhakantaisempi hardcorepunk. Tätä suorastaan
alleviivataan sillä, että levyn kansikuva on otettu suoraan Bad
Brainsin klassisesta ROIR-kasetista. Tuo kuva, värit ja logon fontti
saivatkin ensireaktiona postilokerolla käydessä meikäläisen
ihmettelemään, että miksi joku on lähettänyt meille Bad Brainsia
CDR:llä. No, huomasin kyllä sitten, että tällä kertaa salama iskee
Capitolin sijaan Näsinneulan huippuun. Lisää kierrätystä löytyy
piiseistä, sillä lainakappaleina esitetään tuolla em. Bad Brains
-klassikolla alunperin ollut Banned In DC sekä toiselta USA-punkin
totaaliselta klassikkolevyltä, Descendentsin Milo Goes To College
LP:ltä, löytyvä Kabuki Girl. Hyvin kulkevat nuo lainakappaleet
Abduktion käsittelyssä, tosin aika lailla yksi yhteen alkuperäisten
kanssa.
Sanoituksiin olisi mukava tutustua, mutta valitettavasti
arvioitavaksi on saapunut ainoastaan levyn CDR-versio (juuri kun olin
jo Markun kanssa lähes lyönyt lukkoon, että tästä eteenpäin ei
promo-CDR:iä enää arvioida kuin korkeintaan lauseen tai parin
mittaisilla arvioilla). No, toisaalta sanoista saa enimmäkseen jopa
selvänkin, koska poissa on se korkeahko huuto, joka oli läsnä aiemmilla
Abduktion levyillä. Niinpä ainakin aloituspiisissä huomaa, että
Abduktiolle ominainen tapa uudelleenkierrättää on yhä läsnä myös
sanoituksissa; korviin osui ainakin Bad Brainsin Sailin’ Onia sekä
Leevi And The Leavingsin Onnelliset-lainaus. Muista levyn piiseistä
poikkeaa Saman meren rannalla, joka on niin Bad Religionia että kappas
vaan. Mutta siinä missä Bad Religion itse nykyisin aina silloin tällöin
varastaa omista vanhoista piiseistään, tässä ei ole varastettu
yksittäistä piisiä vaan tyyli. Ihan kitarasooloa ja stemmoja (oozin’
ahs) myöten. Ja on tehty todella hieno Bad Religion -vaikutteinen
piisi. Ainoastaan Kaikki rakastavat rahaa kuulostaa paikoin siltä vanhalta
Abduktio-progeilulta, mutta tässäkin Descendents ottaa lopulta
niskalenkin (tässä sitten taas voisi mainita parikin
Descendents-piisiä, joita on hyödynnetty). Levyn lopettava, jalat
hytkymään saava Abduktio VS. kansainvälinen kassakriisi on sitten taas
ihan The (International) Noise Conspiracya – paitsi että se on parempi
kuin yksikään mieleen tuleva T(I)NC:n piisi. Abduktio pystyy mitä
ilmeisimmin tekemään enemmän kuin vain yhden hittipiisin.
En
tiedä, onko tämä levy Abduktion välityö vai pysyvä linjanmuutos. Jos
kyse on jälkimmäisestä, niin ehkä jopa nimen vaihdos olisi voinut olla
paikalllaan; sen verran eri yhtyeeltä Abduktio nyt kuulostaa. Ja vaikka
olen aina pitänyt Abduktiosta, niin nyt liikutaan enemmän kuin koskaan
niillä vesillä, jotka ovat itselleni mieluisimpia. Soittotaito
yhdistettynä hyviin hardcorepunk-piiseihin ja sanoituksiin (tykkään Mää
en tahdo olla punkista) saavat aikaan sen, että tämä on loppuvuoden
suomalainen suosikkilevyni. combatrockindustry.net
(Arto Hietikko)

desibeli.net
Combat Rock Industry
Onpas lyhyt lätty. Mutta kyseessä onkin mini-LP ja kun tyylilajina on
vielä pariminuuttisiin rykäyksiin keskittyvä hardcore niin nopeasti
läpi kuljetun lätyn kapeus selittyy. Ja hei, onhan tässäkin yhdeksän
kappaletta. Joissa osassa nimi on melkein pitempi kuin itse kappale…
Ylöjärveltä Tampereelle kotiutunut viisikko on yksi kotimaisen
hardcoremman punkin ykkösnimiä ainakin meikäläisen kirjoissa. Tähän
mennessä jokainen äänite on kerännyt julkaisuhetkellään vähintään neljä
tähteä viidestä ja juuri tuossa taannoin tuli hehkuteltua kuinka
hyviltä ne edelleen kuulostavat. Niinpä uusi Abduktio-lätty on enemmän
kuin tervetullut. Jo kymmenvuotiaan yhtyeen tuore kokonaisuus palauttaa
tyylin juurille, 80-luvun alun tekijöiden pariin joista Bad Religion on osuvasti mainittu saatteessa asti. Yhtyeen kaksikielisyys hiukan hämmentää – tällä kertaa Mikko Suikkanen
vakuuttaa suoraviivaisen selkeällä suomenkielisellä laululla mutta
silti sekaan on ammennettu myös kipakkaa englanninkielistä paahtoa.
Sama kai se sinänsä on vaikka urduksi pistäisivät, mutta tässä
tapauksessa suomenkieli antaa Abduktiolle selkeää lisäarvoa – sitä on
vain mukava kuulla ja kun kerrankin oikeasti saa selvää myös. Siinä
kohtaa Abduktio on ehkä hiukan seestynyt, että laulu ei tosiaan ruoski.
Mutta mistään veltostumisesta ei missään nimessä ole kyse.
Heti Holidays In Kabulilla runtutellaan vauhdikkaalla pyörteellä, kun taas Mää En Tahdo Olla Punk
vetää tallan vielä syvempään ja ilmeen raivokkaaksi anthemiksi.
Kansainvälisempi kielivalinta lyö kättä kotiseuturakkauden kanssa Banned In Ylöjärvi-rouhinnalla, jonka kitaramaalailut luovat kipakkuuden vastakohdaksi mukavan melankolista haikeutta. Perustuu Tositapahtumiin (The Left Right Song) iskeytyy keikkareissulle jossain tulenaran hardrockin ja hardcoren puolivälissä. Vähän kuin nopeutettua ja ”terävämpää” Lemmenpyssyä…
Saman Meren Rannalla kehutaan lätyn selkeimmäksi hitiksi jo saatteessa ja jälleen totta puhutaan. Haikeuden ja hutkinnan sulava yhteistyö toimii. Kaikki Ihmiset Rakastavat Rahaa
tuo mieleen parikymmentä vuotta sitten tiskiin isketyn suomipunkin –
koko minilätty maistuukin hiukan nostalgiatripiltä, toki nykypäivän
soundeilla ja tiukkuudella. Vielä hiukan englanninkielistä materiaalia,
palautetta pääministerillemme ja loppuun vielä tanssipotkuinen
Abduktion näkemys kassakriisistä. Ja se on siinä. Tosin vieläkään
Abduktio ei ihan koko matkan kestävää loistokkuutta tiivistä
kaavastaan, mutta nämä yhdeksän biisiä todistavat ainakin sen että
yhtye toimii erinomaisesti ilman lauluruoskaakin. Ja etenkin selvällä
suomella.
(Ilkka Valpasvuo)
|
Powered by  | | English | | Albanian | | Arabic | | Bulgarian | | Catalan | | Chinese | | Croatian | | Czech | | Danish | | Dutch | | Estonian | | Filipino | | Finnish | | French | | Galician | | German | | Greek | | Hebrew | | Hindi | | Hungarian | | Indonesian | | Italian | | Japanese | | Korean | | Latvian | | Lithuanian | | Maltese | | Norwegian | | Polish | | Portuguese | | Romanian | | Russian | | Serbian | | Slovak | | Slovenian | | Spanish | | Swedish | | Thai | | Turkish | | Ukrainian | | Vietnamese |
|
|
|
|
Thursday, August 27, 2009
 |
Konnichi wa
Been a quiet time for us, but not entirely... we are happy to let you know that we have recorded a new LP. It does not sound like "us", but it is a solid Abduktio release anyway. We wrote some songs that remind us the good old days, when we first got into this music - fast old school hardcore and punk with melodies and catchy choruses, just like our fave bands did. Recorded at the training room in Tampere. No metal whatsoever included. And no cd release - this crap will be on VINYL ONLY - but in case you don't own a real record player, do not worry. The tasks you need to perform are quite simple:
1) download the LP with the free download option which you will recieve when purchasing a 12" vinyl, and 2) go to the nearest dealer and get yourself a record player. Seriously. How can you live without one?
The LP out 2nd December on Combat Rock Industry
- Mikko
Powered by  | | English | | Albanian | | Arabic | | Bulgarian | | Catalan | | Chinese | | Croatian | | Czech | | Danish | | Dutch | | Estonian | | Filipino | | Finnish | | French | | Galician | | German | | Greek | | Hebrew | | Hindi | | Hungarian | | Indonesian | | Italian | | Japanese | | Korean | | Latvian | | Lithuanian | | Maltese | | Norwegian | | Polish | | Portuguese | | Romanian | | Russian | | Serbian | | Slovak | | Slovenian | | Spanish | | Swedish | | Thai | | Turkish | | Ukrainian | | Vietnamese |
|
|
|
|
Wednesday, April 08, 2009
 |
Uusi osoite on www.abduktio.com
Samalla muuttui sähköpostiosoite: abduktio(ät)abduktio.com
Tilaukset voi lähettää osoitteeseen merch(ät)abduktio.com
Seuraava julkaisu tulee olemaan 12" EP. Rallit alkavat olemaan kasassa ja samalla on syntynyt seuraavaan LP:n materiaalia. Seuratkaa kotisivuilta uutisia.
Powered by  | | English | | Albanian | | Arabic | | Bulgarian | | Catalan | | Chinese | | Croatian | | Czech | | Danish | | Dutch | | Estonian | | Filipino | | Finnish | | French | | Galician | | German | | Greek | | Hebrew | | Hindi | | Hungarian | | Indonesian | | Italian | | Japanese | | Korean | | Latvian | | Lithuanian | | Maltese | | Norwegian | | Polish | | Portuguese | | Romanian | | Russian | | Serbian | | Slovak | | Slovenian | | Spanish | | Swedish | | Thai | | Turkish | | Ukrainian | | Vietnamese |
|
|
|