VIVISEKTIO - 25th Anniversary demo CDR
Enpä odottanut, että Vivisektio olisi tehnyt demon vuonna 2008. Mulla on nämä samat biisit kuppasella kasetilla ja huonolla äänenlaadulla, mutta sitäpä ei tähään hätään löytynyt, ei päässyt vertailemaan vanhaa ja uutta nauhaa keskenään. Bändissä on käsittääkseni puolet vanhoja ja puolet uusia naamoja. Merkittävimpänä erona vanhaan kokoonpanoon se, että aikaisemmin puolet bändistä oli naisia ja nyt on kaikki miehiä. Vivisektio oli niitä harvoja bändejä Suomessa, jotka julistaituivat anarkopunk-bändeiksi (ei niitä montaa ollut: Nukketeatteri, Kuolleet kukat, Pravda...), mutta ei sitä kyllä musiikissa kuulunut, eikä kuulu vieläkään. Se anarko-osasto tulee esiin sanoituksissa, mutta ei musiikissa. Kyllä tämä on enemmän sellaista pohjoista hulluutta tyyliin Terveet Kädet. Kolmen biisin verran hyvin suoraviivaista hooceeta hyvin toteutettuna, eli toisin sanoen valmista kamaa levylle. (Ja levyn toiselle puolelle sitten samat biisit vuoden 1985 versioina, ok??). Ja se neljäs biisi on vähän hitaampi ja erottuu selkeämmin. Kuka oli voittaja? kuulostaa siltä, että se voisi hyvin olla Viimeisen Kolonnan biisi ja jopa Viimeisen Kolonnan esittämä. Sen verran onnistunut demohan tämä on, että pitäisi jotenkin pystyä raahautumaan Ouluun 14.2. tsekkaamaan bändi keikalla. Keikka onkin kai ensimmäinen yli 20 vuoteen. (.m./Toinen Vaihtoehto #217)