MySpace
myspace music


Samae Koskinen



Last Updated: 10/29/2009

Send Message
Instant Message
Email to a Friend
Subscribe

Status: Single
City: Tampere
Country: FI
Signup Date: 1/18/2006

Blog Archive
[Older      Newer]
 /  / 
September 17, 2009 - Thursday 
Nyt on 'Elossa' julkaistu ja keikat tehty vähäksi aikaa, on aika tsekata mitä kuluneen vuoden aikana tapahtui. 

Levyn teko vei aikansa, mutta se oli sen arvoista. Kiitän Kari Hynnistä, Kauko Röyhkää ja Riku Mattilaa kärsivällisyydestä levyä tehdessä. Levy oli ilmestyessään listasijalla 11., se on varmasti saavutus jonkun mielestä, mutta kaikkein tärkeintä tämän vuoden aikana on ollut se, että olen saanut ensimmäistä kertaa todellisen mahdollisuuden esittää musiikkiani livenä ihmisille.

Tästä kuuluu kiitos loistavalle Taikabändilleni (Jukka Salminen, Tommi Salminen, Veli Kauppinen ja Janne Lastumäki), miksaaja Pekka Hämäläiselle ja DEXin Hannu Korhoselle.

Soitimme 33 keikkaa, joihin mahtui mukaan niin upeita voittoja kuin karvaita tappioita, mutta kokonaisuutena mentiin täysin selkeästi positiivisissa merkeissä. Tein lisäksi kymmenisen soolokeikkaa, joista hienoimpana uutena tuttavuutena täytyy mainita Oulun PSK Kaupunni-baari, jossa vastaanotto oli aivan mieletön (molemmilla kerroilla). 

Hauskaa tästä tekee se, että keikat eivät ole vielä täysin ohi. Teemme Taikabändin kanssa vielä syksyllä pienimuotoisen klubirykäisyn ja olen joulukuussa soolona mukana 'Tie Damaskokseen'-kiertueella Jarkko Martikaisen, Kauko Röyhkän ja Matti Johannes Koivun kanssa. 

Muuten keskityn tänä syksynä tekemään lauluja seuraavaa soololevyäni varten.

kiittäen
Samae Koskinen
April 5, 2009 - Sunday 
Nyt Taikabändi on soittanut yhdessä kolmetoista keikkaa eikä mukana ole oikeastaan yhtään totaalisen paskaa esitystä. Keikoilla on ollut vaihtelevasti väkeä, mutta tuntuu, ettei kukaan ole lähtenyt keikalta vittuuntuneena pois.

Itse olen fiiliksissä siitä, että ensimmäistä kertaa stemmalaulut toimivat livenä hienosti, nyt on neljä laulajaa ja se kuulostaa hyvältä.

Mukaan mahtuu hyvin erilaisia keikkoja. Jouduimme soittamaan Janne Lastumäen kiireiden takia kaksi viimeistä keikkaa taustanauhojen kanssa, huomasimme sen, että se ei todellakaan ole meidän yhtyettämme varten. Vapaus tehdä erilaisia käänteitä katoaa täysin ja soitosta tulee tietynlaista suorittamista. Onneksi Joensuuhun ja Kuopioon tulee korvaava kosketinsoittaja, lisäksi hän on itse Okke Komulainen, Suomen ykkösmies!

Alavudella muuan kundi tahtoi kuulla kovasti 'Final Countdownin' meidän esittämänä, hänen mielestään se oli nimittäin hyvä biisi. Lisäksi 'Paranoidia' toivottiin. Riku Mattila sanoi että 'Puustelli on paikka, jossa artistin itsetunto tuhotaan'. Onneksi meidän kohdalla ei käynyt niin.

Tampereella soitin pitkästä aikaa soolokeikan, ja päätin, että teen sen hieman eri tavalla kuin aikaisemmin. Käytin hyväkseni miljöötä, keikka oli Telakalla ja kyseessä oli vielä soolofestivaali, joten soitin niin hiljaa kuin mahdollista. Usein soolokeikalla joutuu taistelemaan yleisön melun kanssa että kuulee edes itsensä, mutta nyt näppäilin sormilla 6-kielisellä akustisella uuden albumin läpi. Keikka oli omasta mielestäni aika hyvä, joskin tosi harras. Ja ehkä koko levyn esittäminen on kuulijalle aika heviä, lopussa on kuitenkin niin raskaita biisejä.

Saimme myös tietää, että saamme soittaa YleXPOPissa tänä vuonna, se on mahtavaa. Jotain spesiaalia on pakko keksiä, kuten ehkä taustalaulajat, taustakangas, tanssijoita, perkussionisti, hevonen, tulennielijä...

Tavastian keikalla minua ja basisti Veli Kauppista jännitti kovasti, niin sanotusti puristimme kitaran kaulaa vähän liikaa. Konsertista löytyi silti hyvää sanottavaa seuraavan päivän Helsingin Sanomissa:

"SUOMIROCKIN UUSI SUPERKOKOONPANO"

Uudella albumillaan Samae Koskinen käsittelee kuolemaa, mutta lavalla tummasävyinen temaattinen matka oli sovitettu riehakkaaksi ja perinnetietoiseksi pop-bakkanaaliksi. Eri yhtyeistä ja eri puolelta Suomea tulevat soittajat ovat selvästi löytäneet Taikabändissä toisensa. Sister Flow-yhtyeestä (sic) soolouralle lähteneen Koskisen ryhmä soitti yhteen kuin unelma.

Janne Lastumäen 60-lukuisen pehmeät kosketinkuviot maustoivat juuri sopivasti Tommi Salmisen jäntevää paukuttelua ja tämän veljen Jukka Salmisen sekä Koskisen yllättävän ärhäkästi rokannutta kitaransoittoa. Lauluharmoniat ja stemmat soljuivat täydellisinä. Mielen valtasi melkein epäusko: mistä nämä kolmekymppiset oikein ammentavat osaamisensa?

Parhaimmillaan, kuten Hevonen-kappaleessa, yhtye kuulosti aivan kulta-ajan Cliftersiltä, mutta älykkäillä sanoituksilla varustettuna.

Oli virkistävää katsella pitkästä aikaa indie-yhtyettä, jonka lavaolemus ei perustunut mukaviileään poseeraamiseen. Taikabändissä yhdistyi luonnonlapsimainen tee-se-itse-meininki vakaaseen ammattitaitoon. Soittamisen riemu roiskui hien mukava yleisöön asti.

Suomalainen popkenttä on saanut poikkeuksellisen kovassa kunnossa olevan haastajan. Hengenheimolaisista ainakin Egotripin kannattaa olla varuillaan.

Jos Samaen porukka porskuttaa yli festivaalikesän tällaisella otteella, on vain ajan kysymys, milloin he pyyhkivät suomalaisen voimapopin valtiomiehillä Tavastian lattian.

Mikko Aaltonen, HS

March 12, 2009 - Thursday 
Tämä blogi alkaa samalla tavalla kuin kaikki muutkin; suuri kiitos kaikille, jotka ovat olleet katsomassa meitä keikoilla.

Keikat ovat olleet pääsääntöisesti tosi hyviä, mutta Savonlinnassa alkoi hieman korpeamaan se, että kuulimme keikan jälkeen että lehdessä oli ilmoitettu alkamisajaksi 22.00, meille kerrottiin paikan puolesta että futista katsotaan yhteentoista asti ja sitten vasta saamme aloittaa. Hölmöä, sillä osa jengistä oli kuulemma kyllästynyt odottamiseen ja lähtenyt, pyydämme anteeksi tätä, homma ei johtunut meistä.

Mutta Happytime oli mahtava paikka, dj-musa oli kohdillaan ja monet jaksoivat jäädä. Riihimäellä (joka on siis Savonlinnan kokoinen paikka) ei olisi mahdollista pitää tuollaista paikkaa, jossa on juomaa, ruokaa ja hyvää musiikkia. Ehkä joskus perustan itse ravintolan, tukholmalainen Blå Lotus kävisi hyvästä esimerkistä.

kiittäen
S ja muut
March 3, 2009 - Tuesday 
Kiitos kaikille jotka olivat tulleet tsekkaamaan meidän keikkoja Lahdessa ja Hollolassa!

Olin ekaa kertaa esiintymässä Lahden seudulla, en ollut ikinä soittanut siellä omillani, en edes Sister Flon kanssa, oli hauskaa huomata että paikoissa oli ihmisiä joille materiaali oli jo tuttua. Ja kaverien facebook-pelottelut että tarvitsisi pari rottweileria ja luotiliivit mukaan osoittautuivat aiheettomiksi.

Lahdessa kävin Radio Voiman haastattelussa, jotenkin tuli semmoinen fiilis että Tampereellekin olisi hienoa saada viriili paikallisradio. Heillä oli toimitus ja studio katutasossa ja jotenkin hyvä ja raikas meininki.

Hollolan tapauksessa pahoittelen myöhäistä esiintymisaikaa, mesta yritti saada meidät aloittamaan vielä myöhemmin mutta eihän siinä ois ollu yhtään mitään järkeä.

-s
February 15, 2009 - Sunday 
Kiitos vielä kaikille jotka olivat katsomassa Taikabändin keikkaa Korjaamolla perjantaina. Keikka oli yhtyeelle tärkeä, se oli ensimmäinen uudella kokoonpanolla. Kuukausien treenaus ja liveasioiden kelailu huipentui tuona päivänä ja se oli mahtava aloitus tulevia keikkoja silmällä pitäen.

Oli mahtavaa huomata kuinka yleisö tunnisti lauluja ja lauloi jopa mukana, ensimmäisen kolmen kappaleen aikana oma fiilis oli erittäin hämmentynyt mutta iloinen, tuollaista ei ole oikeastaan ikinä ollut mun keikoilla.

Lisäjännityksen viikonloppuun toi lauantaina illalla tapahtunut Huuma-ohjelman nauhoitukset, jossa esitimme 'Hevosen'. Oli mahtavaa nähdä miten tuollainen iso viihdeohjelma tehdään, ajoitukset ovat sekunnintarkkoja ja kaikki on organisoitu hienosti. Lisäpisteitä MTV3:n kahvilalle helvetin hyvästä kasvisvaihtoehdosta, se oli maukasta kaalilaatikkoa. Ja palvelu oli ensiluokkaista.

Tänään sunnuntaina kello 22.35 tv2:lta tulee mun ja Jannen live-esitys kappaleesta 'Kaiken pitää aina jatkua', se kuvattiin keskiviikkona YLEllä.

Kiittäen
-s


February 9, 2009 - Monday 
Ajattelin, että voisin alkaa kirjoittamaan tänne Myspacen blogiin jotain juttuja liittyen levyyn, keikkailuun yms., se olisi selkeä linjanveto siihen, että tuo samaekoskinen.com säilyisi puhtaasti informatiivisena paikkana.

Myspace on helvetin epäselvä ja nihkeä kokonaisuus, mutta ei anneta sen haitata. Facebook pyyhkii tällä ns. pyllynsä mutta sen pidän mieluusti henkilökohtaisena.

Levy on tehty ja ulkona, sitä voi ostaa kaupasta ja keikoille voi tulla. Dex-viihde on hoitanut hommansa esimerkillisesti, tällä hetkellä sovittujen keikkojen lista on seuraava:

28.02.2009 Hollola, Kuutamo
07.03.2009 Jyväskylä, Lutakko
10.03.2009 Savonlinna, Happytime
11.03.2009 Tampere, Yo-talo
12.03.2009 Turku, Klubi
13.03.2009 Pori, Monttu
14.03.2009 Kokemäki, Oluthuone
18.03.2009 Helsinki, Tavastia
19.03.2009 Rauma, Bar Hovi
03.04.2009 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
04.04.2009 Alavus, Puustelli
10.04.2009 Joensuu, Karjalatalon Kellari
11.04.2009 Kuopio, Henry..s pub
25.04.2009 Hämeenlinna, Suisto

Tuossa on monta paikkaa missä en oo ikinä käynyt soittamassa, se on mahtavaa. Bändi on hyvä ja muutaman keikan jälkeen kovassa iskussa, soitamme lähinnä uuden levyn materiaalia keikoilla. Taikabändiin kuuluu Veli Kauppinen (basso), Janne Lastumäki (koskettimet), Jukka Salminen (kitara) ja Tommi Salminen (rummut).

Keskiviikkona menen Jannen kanssa YLEn Musiikki-TV:en soittamaan kappaleen uudelta levyltäni, luvassa on myös haastattelu.

Hienoja 'Elossa'-paitoja voi tilata Rokkikaupasta, http://www.rokkikauppa.com/siteshop/tags/-/id/126/

-s

January 23, 2009 - Friday 
Ensimmäiset 'Elossa'-albumin arvostelut ovat tässä:

"Joskus pieni askel voi näyttää valtavalta harppaukselta. Matka Samae Koskisen kolmen vuoden takaisesta Vol. 1 -soolodebyytistä uuteen Elossa-albumiin ei ole musiikillisesti järin pitkä, mutta kuitenkin se tuntuu huomattavalta. Ilmeisesti kehityksen ja kasvun nytkähdykset ovat kohdistuneet juuri oikeisiin paikkoihin, koska niillä on ollut niin kuuluva vaikutus.

Lyhyesti summattuna Samae Koskinen laulaa nyt paremmin ja parempia lauluja. Sisäänpäin kääntyneen ja puolikuiskaavan indiemaneerin takaa on kuoriutunut esiin hienosti soiva ääni, joka on helpommin lähestyttävä ja rohkeammin läsnä. Nyt Koskisen tulkinta ja tarinat ovat napakasti yhtä ja synnyttävät tunnetasolla paljon vahvemman efektin.

Samaen esikoissoolon teksteistä vastasi runoilijoiden joukko, joiden kaikki luomukset eivät istuneet kitkattomasti laulettaviksi. Joissakin tapauksissa yksittäiset lyriikat ampuivat liiaksi silmille ja kuulostivat kornilla tapaa taiteelisilta ja abstrakteilta. Nyt Koskisen sanoittajaparina toimii esikoislevyn luontevimmista osuuksista vastannut Kauko Röyhkä. Yhdessä miehet ovat luoneet Elossa-albumille ryhdikkään ja hienosti kaareutuvan tarinarungon. Röyhkän levyiltä tuttu selkä ja napakka kieli istuu hansikkaan lailla Samaen 60-lukulaisiin popsävellyksiin. Edeltäjän sisällöllisestä hajaannuksesta ja kevyesti vieraantuneesta tunnelmasta on siirrytty tiukasti rajattuun pakettiin, jossa kaikki laulut ryhmittyvät yhden tarinakeskiön ympärille.

Levyn perusrakenne, jossa yhden vuorokauden tapahtumat ja tunnelmat hahmotellaan useamman kertoja-äänen kautta, on elokuvallisesti ja tietyssä mielessä myös kirjallisesti virittynyt. Samae Koskisen, vivahteikkaasti soittavan taustayhtyeen ja tuottaja Riku Mattilan yhteisponnistuksella kehyskertomus on herätetty henkiin ilman tekotaiteellisuuden tai pakonomaisuuden häivääkään. Nuoruuden pakahduttavasta tunnesekaannuksesta euforian kautta traagisiin vesiin sukeltavasta folkrock-eepoksesta löytyy sopivassa suhteessa sekä tuttuuden tuntua että yllättäviä käänteitä.

Loistavalla Perjantai- ja 5+2 -laulukaksikolla käynnistyvä tarinan ensimmäinen näytös toimii notkeasti klassisilla kommervenkeilla, kun taas elektrosoundeilla toteutettu Saa haluta tuo raikkaan lisäulottuvuuden kokonaisuuteen. Levyn keskivaiheilla osuu lievä hiipuminen ja pienen hetken ajan Samae Koskisen sävellystyyli tuntuu kertaavan samoja perusniksejä liian tiuhalla syklillä. Pysäyttävä 27 aloittaa kuitenkin vaikuttavan loppunousun, josta jää samalla kertaa katkeransuloinen ja helpottunut jälkimaku.

Ilmassa on lopullisen läpimurron tuntua."

****Pekka Laine / Soundi


SAMAE KOSKINEN: Elossa
(Suomen Musiikki)
9/10
Henkeä salpaavan mainion vuodenalun kotimaisen levysaldon terävin kärki on tässä ja tällä albumilla. Entistäkin mehukkaammaksi kypsyneen Sister Flo -vokalisti ja Kauko Röyhkä + Riku Mattila -basisti Samae Koskisen sielukas ääni kuulostaisi hyvältä, vaikka hän rallattelisi monotonisesti läpi veroehdotusta, mistä verottaja olisi tavan mukaan vahingossa jättänyt huomiotta lainan korkovähennykset ja matkakorvaukset. Koskisen toisen soololevyn viehättävän vanhakantaiset, rikkaasti polveilevat pop-sävellykset ja artistin itse Röyhkän kanssa laatimien sanoitusten realistiset tuokiokuvat ovat toki huomattavasti herkullisempia.
Elossa on yhden vuorokauden tapahtumista kertova teemalevy, jonka punainen lanka on vähän liian itsestään selvä, mutta onneksi suurin osa levyn kappaleista toimii hyvin omillaankin. "Nimikappale" Ettei kukaan lähtis yksin muodostaa albumin keskiön, jonka ympärille eri ikäisten ja eri sukupuolta edustavien kertojien minä-muodossa kertomat tarinat punoutuvat. Muun muassa 5+2 -kappaleen kaksikymppisen neitosen ja Vanha mies -biisin seitsemänkymppisen äijän kertomusten takaa voi löytää ovelia röyhkämäisyyksiä, jotka Koskisen filtterin läpi suodatettuina vaikuttavat siivommilta ja iskelmällisemmiltä kuin vanhalla maestrolla. Hykeryttävän upeat Hevonen ja Aikasi loppuu ovat aivan kuin Koskisen vastineita bändikavereiden Kaikki menee hyvin kun oot nuori -rallille. Vain albumin käännekohdan, 27 -biisin vetävä sävellys hukkuu tarinan orjuuttamana.
Mattilan tuottamalla albumilla on selkeä ja iso soundi, joka lainaa hienoja koukkuja mm. Motownin -popsoul-rytmeistä, Beach Boys -lauluharmonioista, Procol Harum-uruista ja 10CC-tyylisestä 70-lukulaisesti efektoidusta kitaroinnista. Saa haluta kumartaa Revolutionin aikaiselle pop-Princelle. Minä puolestani kiitän ja kumarran silkan nerouden edessä.
Jari Mäkelä