Hyvä toinen maailmansota!

Olet ohi, mutta hallitset mieltäni rautaisin ottein. Käskyjäsi olen totellut enkä ole unohtanut että elämä on julma.

Nyt, anna minun mennä!

Geneettinen muistini pätkii. Sinä sekoitat minut. En vieläkään hallitse itseäni. Sinä toistat että toivoa ei ole. Olen huono ja syyllinen. Petinhän rakkaani heti kun voimani siihen riittivät. Sinua en ole hyljännyt koskaan. Minä olin sinä, poltin ja tuhosin ghetot, lapset, naiset, kaiken viattoman, joka ärsytti. Olen kelvoton isä. Raunioille kasvaa ruoho, mutta kaikki ovat muistaakseni kuolleet.

Se Varsovalainen isoäitikin aikamme odotettuamme ilmiantoi lapsensa, sekä lapsenlapsensa teurastettaviksi, marinoitaviksi, sekä paistettaviksi julkisesti, saadakseen meiltä pussillisen kuivia, homeisia leivänkannikoita edelleen toimitettavaaksi uhriksi jumalille salaiseen piilopaikkaan naapurikortteliin. Muistan että ilmiantajan teloitus ei pahemmin sattunut. Kipu on tässä, nyt!

Tuolla muistin pätkimisellä tarkoitan sitä että sinä tulet ja viet minut milloin haluat. Teloitukset, pommitukset, ruumiskasojen grillaukset alkavat kesken keikan. Valo välähtää ja minä herään takahuoneesta luodin lävistämänä. Täällä bunkkerissa olen armoillasi. Natsidisko jatkuuu ylhäällä. Eräs nuori nainen on täällä seuranani, mutta on vaikea keskittyä tärkeisiin asioihin kun kaikki on viihdettä.

Amerikan kiertueemme alkaa ylihuomenna. Fanaattisuuteni on hyvin lievää. Se mitä minulta odotetaan on mahdotonta. Pukeudun totalitaarisen asiallisesti, mutta egoni ei tee yhteistyötä ulkomuotoni kanssa. Haluaisin paeta, mutta ulkoiset arvoni merkit määräävät tietenkin marssin tahdin. Hitler-viikset voi piirtää mustalla tussilla vaikka Dalai-Lamalle.

Hillitsen kaaosta. Agressiivinen yleisö tarvitsee ahdistuneeen jumalansa. Pakotan yleisön kahlaamaan syvään virtaan, kuuntelemaan. Jotkut virta vie, useimmat vain kastelevat kenkänsä. Pojat huomaavat, että tytöt kuuntelevat minua. Epävarmuus herkistää pienet sotilaat mutaisissa maihinnousukengissään hankkimaan pika-kasteen kenttäkirkosssamme päästäkseen pienten naistensa lähelle. Onneksi homma toimii ja agressio sulaa runoudeksi, johon ei sinun sensuurisi yllä. Huonoina iltoina olen laulava järjestysmies joka estää jengiä lahtaamasta toisiansa. Kiitos vaan avusta nuorison ikuiset internoijat: paavi, pääministeri, ja pop-teollisuus!

Tuhkasta itää, uusi tuho. Tyttöni taitaa olla rakastunut, ja sinähän tiedät että hävityksen keskellä rakkaus on kidutusta.

Minä en tiedä missä perheeni on, tuhoamisleirillä, ruumiskasassa, hyötykäytössä divisioonan outona ilona.

Sota, päästä minut. Sinun tekemisiäsi en kykene hyvittämään, mutta omat pahat tekoni pystyn selvittämään. Tiedän että pääni sisällä on myös sitä kauneutta mistä olet niin verisesti minulle kateellinen. Suo minulle näkyni, emmehän ole edes sukua. Sinä vihaat kaikkea mikä on tullut jälkeesi."

ZG