Mari Keski-Korsu: SECGEIST
18.11. - 5.12.2009

00130Gallery
Korkeavuorenkatu 27 (sisäpiha)
00130 Helsinki
avoinna: ti - pe 12-17, la - su 12-16

TERVETULOA NÄYTTELYN AVAJAISIIN 17.11.2009 klo 17 – 19.


Secgeist jatkaa mediataiteilija Mari Keski-Korsun edellisen Illusion of Safety -näyttelyn teemoja. Turvallisuuden illuusio kysyi pelon rajoja, Secgeist jatkaa yhteiskunnallisilla aiheilla hetkellisyydestä, paikkaan kuulumisesta ja ulkopuolelle jäämisestä. Secgeist tuo myös ensimmäistä kertaa galleriaympäristöön vuonna 2006 aloitetun Suomi-kuvaa tutkivan mikroPaliskunta -verkkotaideprojektin teoksia Keski-Korsun osalta. Näyttely koostuu videoista, valokuvista ja installaatioista.

Näyttelyssä esillä oleviin teoksiin kuuluu mm. video täytetyn poron retkestä Helsinkiin, sadoista käyttämättömistä käyntikorteista rakennettu onnenhimmeli sekä taltioinnin kahvinjuontihetkestä rannalla, joka on afrikkalaisten pakolaisten vaarallisen merimatkan päämäärä Kanarian saarilla. Contemporary Fossiles -sarja taas tuo esiin arkeologisia kaivauksia tästä päivästä.

Mari Keski-Korsun teokset käsittelevät yleensä kuviteltuja kansallisuuksia, turismia, esitettyjä identiteettejä ja erityisesti ekososiaalisen rakennemuutoksen syy-seuraussuhteita ihmisten arkipäivässä. Taiteellinen työ tulee esille prosessiluonteisesti paikkamedian sekä erilaisten työmenetelmien yhdistämisen kautta. Hän on keskittynyt verkko- ja videotaiteeseen, streaming tapahtumiin ja reaaliaikaiseen videomiksaukseen. Hänen töitään on ollut esillä erityisesti Euroopan maissa sekä myös muissa maissa ympäri maailman esim. Brasiliassa ja Kolumbiassa. Keski-Korsu on taiteen maisteri Taideteollisen Korkeakoulun Medialaboratoriosta sekä suorittanut kuvataiteilijan tutkinnon Länsi-Lapin Ammatti-instituutissa. Lisätietoja löydät osoitteesta www.artsufartsu.net

For this exhibition I have mainly focused on making small oil paintings that form different series. My theme, to which I have kept loosely, is the struggle between humans and nature. The seemingly everlasting balancing act which often comes to sway.

Näyttelysarjani Tiloja, tilanteita toinen osa on esillä 00130Gallery:ssa Helsingissä 5.8. – 23.8. 2009. Avajaisia vietetään tiistai-iltana 4.8. klo 17-19, tervetuloa!

Näyttelyhaku

Kun olemme yksin, etsimme täyttymystä – jotain, joka tai kuka voi tehdä meistä kokonaisen. Puhumme sydämen halusta, kadonneista puolikkaista, kaipaamme johonkin kuulumista. Mikä sitten luo tämän halun, kontrolloimattoman toisen etsinnän? Rakkaus, siksi sitä nimitämme joskus – lisääntymisvietti, biologia, kulttuurin keino jatkua – silti, ainakin kun olemme yksin, kutsumme sitä rakkaudeksi.

Olkoon ihminen kuinka käytännöllinen tahansa, fysiikkaan luottava, kyynikkokin, on olemassa mahdollisuus, ja usein väistämätön sellainen, että hän rakastuu, menettää kontrollin, tahtoo toista enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja kun olemme yksin, ainakin jotkut meistä tarvitsevat rakkautta itseään enemmän kuin rakastettua.

Like I said, I’m a paradox kertoo (yhden) tarinani rakkauden ikuisesta aiheesta. Se heijastaa kokemuksiani romanttisista suhteista ja ennen kaikkea on potretti henkilökohtaisesta metsästysretkestäni yksinäisyydestä parantavan unelman perässä. Tutkiessani omaa rakkaushistoriaani löysin melankolian ja aggressioiden lisäksi huumorin, mikä ilmestyi heittäytyessäni teini-ikäisen lailla pohtimaan menneitä suhteitani. Ymmärsin myös, kuinka ristiriitaisessa roolissa rakkaudenkaipuu on nyky-yhteiskunnassa – meidän odotetaan pariutuvan, uskovan, etsivän ja löytävän rakkautta, ja taas toisaalta olemme pakotettuja vahvaan itsenäisyyteen. Tämän kuvasarjan nimi tulee yhdestä lukuisista sähköposteista, jonka olen kirjoittanut kyseisestä aiheesta:

When alone, we look for fulfilment – for something or someone to make us complete. We speak of the heart’s want, of lost halves of one, we long to belong. What is it, then, that creates this yearning, this uncontrollable search for the other? Love, we call it sometimes – reproduction, biology, culture’s way to persist – still, at least when we are alone, we call it love.

Be as one may a practical soul, a believer in physics, a cynic even, there is a chance, and often an unavoidable one, to fall in love – to loose control and want someone more than anything in the world. And when we are alone, some of us at least, need the love itself more than the loved one.

Like I said, I’m a paradox narrates (one of) my version(s) of love’s ever told story. It reflects on my experiences of romantic relationships and, more than anything, it is a portrait of my personal hunt for the dream that cures solitude. Researching my own love history I found, alongside melancholy and aggression, a humour that emerged from the juvenile-like act of indulging in one’s past relations. I also realised the conflicting nature of the need for love in the contemporary society – on one hand we are expected to become parts of couples, to believe in, search for and find love, and yet in the other we are asked to stand strong on our own. The name of this series of work comes from one of the numerous emails I have written on this subject

Terhi Vuotto: Terhin keittiössä 00130gallery 22.4.-10.5.2009

Punajuurelta näyttävä muoto nimettömässä maalauksessa johdattelee Terhi Vuoton maalausten sarjaan. Maalaus on näyttelyn esittävin, sitä seuraavissa maalauksissa toistuu juureksen syvän hehkuva punaisuus, mutta niiden esittävyys on hyvin viitteellistä. Siitä huolimatta maalausten yhteys niiden lähtökohtaan, keittiöön ja ruuanlaittoon, on helppo käsittää. Vuoton maalaukset ovat silmänruokaa: värejä, muotoja ja materiaa, jotka kerrostuvat ja rinnastuvat toisiinsa maalauksen pinnassa.

Kuten Vuotto itse toteaa näyttelynsä tiedotteessa, ruuanlaitossa ja maalaustapahtumassa on jotakin samaa. Raaka-aineet sekoittuvat toisiinsa kattilassa ja niiden värit ja maut reagoivat toisiinsa. Maalari sekoittaa maaliaineita toisiinsa ja rinnastaa niitä. Sekä kokki että maalari muokkaa todellista materiaa, ja työskentely on ruumiillista. Siveltimen jäljet ja hangatut maalipinnat ovat jälkiä maalarin liikkeestä ja kosketuksesta. Maalauspohjalla maalikerrokset kuultavat toistensa läpi. Paksu, tumma värialue näyttää työntävän ohuen, vaalean alueen syvälle maalauksen sisuksiin niin kuin voimakas mauste peittää hennon maun vivahteet. Eri tavoin levitetty maali synnyttää maalauksiin tiloja ja liikettä.

Värit ovat enemmän kuin värejä sinänsä; ne kantavat mukanaan assosiaatioita ja merkityksiä. Vuoton maalauksista on löydettävissä väreinä ihmisen aistimat perusmaut makea, suolainen, hapan, karvas ja täyteläinen. Maalaustaiteen historiassa värin asema ei aina ole ollut helppo. Aistillisena ja tunteellisena pidetty väri on asetettu vastakkain älyllisen ja järjestystä ylläpitävän viivan kanssa. Ranskan rokokoon maalaustaiteessa tämä vastakkainasettelu kärjistyi kiistaksi siitä, mikä on hyvää ja virallista taidetta. Vanhat arvotukset voivat elää tiukassa, vaikka viivan ja värin vastakohtaisuus tuskin on absoluuttinen tosi. Väreissä on jotakin hallitsematonta ja vaikeasti käsitteellistettävää. Ehkä siksi, että värien havaitseminen on jossain määrin yksilöllistä. Väreihin liittyvät assosiaatiot voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia. Silti värien merkitykset ovat myös kulttuurisesti sisäistettyjä ja yhteisiä. Vai voisiko aniliininpunainen olla hapan ja kirkas vihreä makea?

Väri voi olla Vuoton maalauksissa korostuneempi, mutta niissä on myös viiva. Muodon antava ääriviiva ohjaa näkemään maalaukselle ulkoisia viittauskohteita, mutta ei viivan merkitys tyhjene pelkästään kohteen esittämiseen. Näyttelyn abstrakteissa maalauksissa viiva on yksi maalauksen tilan toimija, rajanvetäjä. Vuoton maalauksissa korostuu aiheita enemmän maalauksen katsojaa houkutteleva materiaalinen läsnäolo, joka toimii alustana eri aisteja yhteenkietoville mielikuville.

Saara Karhunen

http://www.00130gallery.net/vuotto.html

Maalatessani ajattelen ruokaa ja ruokaa laittaessani maalauksia.
Näyttelyni
teoksissa uppoudun aistimusten ja mielikuvien yksityiskohtiin, joita
olen työstänyt makrokuviksi. Makrokuvat ovat tavallisesti
kuvitteellisia yksityiskohtia esineistä ja asioista.
Teoksen
visuaaliseksi lähtökohdaksi on usein muotoutunut ruuanlaittoon liittyvä
estetiikka ja aistimaailma kokonaisuudessaan. 



Ruuanlaitto on maalauksellinen tapahtuma. Esim. jonkun raaka-aineen
sekoittuminen toiseen saa värit hetkeksi hehkumaan maalauksen tavoin.  


Näyttelyn
nimi viittaa myös paikkaan, jossa istutaan pöydän ääressä ja
ihmetellään rauhassa kaiken maailman asioita, juoruillaan tuoksuvan
padan porinassa.  


Maalaukseni eivät
varsinaisesti ole maalauksia ruuasta, vaan abstrakteja teoksia, joihin
muun muassa ruokakulttuuri ja oma tapa käsitellä asioita syömällä
vaikuttaa.