Joku hymyili minulle.

Kuinka raskas olikaan aamu ollut: herääminen pimeään tietoisuuteen, joka kertoi päivän vaativan uskoa, joka uupui. Pää kohmeessa kaikki kesti puolta kauemmin kuin normaalisti. Aamupalakin tuntui matelevan alas.

Matkalla työpaikalle rintaan kasvoi kivi, eikä se päivän aikana poistunut paikaltaan. Kivenkin kanssa tottuu elämään. Onhan se sentään jotakin luonnosta, luonnollista, luontevaa. Joskus sen kovuus kuitenkin yllättää: se, kuinka heikko ihminen on sitä yksin murtamaan. Tänään muistin, että kiven lävitse ei pääse. Siksi kai ilta saapui ilman onnistumisen tunnetta, mutta yhtä kaikki eteenpäin mennen.

Ja sitten joku hymyili minulle. Kuin taikaiskusta paino muuttui kevyeksi kaasuksi, joka sai sisukseni kuplimaan ja huomisen tuntumaan uudelta alulta. Se oli uskoa tulevaan, olevaan, jo tehtyyn. Eikä päivä voi kai paremmin päättyä.

Tiia

Odotan vihreän vaihtumista. Ohi jurruuttaa kaksi autoletkaa, viimeisenä vielä se myöhäisillä keltaisilla kaasutteleva kuski, jolla tällä kertaa ehkä todellakin on kiire. Valo vaihtuu. Toiset letkalliset, minä ja kymmenet muut väsyneet tai innokkaat illan kulkijat lähtevät liikkeelle. Piippausta, pörinää, hurinaa, naurua, kengänkopinaa, tööttäystä - ja vielä kännykkäkin soi. Se on tietenkin täysillä, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus sen kuulemiseen.

Joku on joskus sanonut, että kaupunki elää. Äänissä se todella elää. Sisätiloissa tulevat vielä kuulutukset, merkkiplinkautukset, ilmavirran viuhuna ovissa, lamppujen särinä, liukuportaiden kohina, pölpötys ja pulputus. Ja kun vihdoin istun bussissa, takanani joku kertoo hulvattomasta viikonlopustaan, radio räpättää, kiihdytetään, jarrutetaan, talvirenkaat pureutuvat jäiseen asfalttiin. Kaiken kukkuraksi sanomalehti ja karkkipussi käytävän toisella puolella muistuttavat rapinallaan, että niitä minulla ei ole. Ärsyttää.

Yritän turhaan rentoutua katsellessani katuvalojen vilinää, mutta lopulta takanani viikonloppu on käyty tyhjentävästi läpi, karkit syöty, ja moottoritielle päästessämme sanomalehtikin hukkuu taustamölyyn. Äänet valuvat tasaiseen, puuduttavaan sekamelskaan. Mikään ei enää häiritse.

Silloin tulevat ajatukset. Tuntuu kuin nekin olisivat lauseita, jotka herättelevät kuvia ja tapahtumia esiin. Puolinukuksissa käyn päivän tapahtumat lävitse uudestaan ja uudestaan, kunnes jarrujen kirskutus ja suuntamerkin nakutus kertovat lähestyvästä pysäkistäni. Väännän silmäni väkisin auki, ja taustamelu suorastaan räjähtää korviini.

Vihdoin olen yksin hämärän kadun keskellä. Mitä kauemmaksi bussi häipyy ja mitä kauemmaksi kotiovi käy, sen hiljaisempaa on. Mahtavaa! Sanoo hän, joka rakastaa musiikkia, ja jota kiehtoo viiman huuto nurkissa, sateen sirinä järven pinnassa, lumen yksitoikkoinen narskuna saappaiden alla tai melodiakuviot sovitusten keskellä. Mutta sehän siinä ehkä onkin: haluan erottaa äänet toisistaan ja ehtiä antaa niille luonnetta kuvaavan nimen, tajuta, tuntea ne. Ja se mitä ääni kertoo, on tärkeää.

Kotona kahisutan takkini naulakkoon, avaimet kilahtavat pöydälle. Sohvan kohahdus vie minut rauhoittavaan iltaan, joka sekin on täynnä jääkaapin hurinaa, epäselvää puheensorinaa naapurissa, kellon tikitystä, oman hengitykseni rauhaa, joka on niin tasainen, tasainen.. Se korvissani vihdoin nukahdan.

Tiia

Kiitos kaikille, jotka olitte meidän seurassamme viime lauantaina Treffipubissa - oli mahtavaa soittaa teille!!

Kiitokset ovat jääneet kertomatta myös kesän keikkatuttavuuksille. Meillähän oli muutama todella mieleen painuva reissu. Juhannuksena saatiin aimo annos suomalaista festaritunnelmaa Kirjurinluodolla. Siihenhän kuuluu tietysti sateessa jäähtyneet ja lellistyneet ranskalaiset, kylmästä kankeat jäsenet ja hyvä musa kauniin maiseman keskellä. Aika eksoottinen yhdistelmä. Hienoa, että päästiin tällä kertaa osallistumaan myös soittamalla.

Heinäkuussa tuli koettua Suomen parhaat takapihafestarit. Niin kehuivat siellä aikaisempina vuosina käyneet. Ja pakko on yhtyä kehujiin. Tunnelma oli katossa, ja kattona taivas. Suurkiitos Tammisen Temmellyksen järjestäjälle Ismolle!! Juhlat kuulemma järkätään ensi vuonnakin, joten pistäkää korvan taakse.

Elokuussa tutustuimme Kalajoen hiekkasärkkiin. Vesi oli juuri sopivan lämpöistä ja maisemat upeat. Keskustassa soi musiikki, Emma-hoo muiden mukana. Terveiset teille, joihin saimme tutustua!

Emma-hoon uutukaiset fanituotteet ovat myynnissä netissä Fanituoteshopissa!
Linkki kauppaan löytyy Myspace-sivulta. Ja myöskin tästä:

Fanituoteshop