Hiki valuu, ohimoita juilii. Uni on jossain pilven, pulvereiden ja pillereiden ja uimisen tuolla puolen. Taas mennään täyttä päätä ei minnekään? Paskat. Se on vaan tuo vanha kunnon pre-sessiopaniikki, joka valuttaa ja juilii. Jep, ei tässä oikeaa huolta ole. Otan asian kuten se kuuluukiin: se kuuluu asiaan.

Muutimme alkuviikosta Hiukkavaarasta Saarelaan, jossa jatkoimme ja jatkamme sovitustyötä ja treenejä kunnes rohkeus - tuo mieltä nousuhumalan lailla nakittava vanha likainen huijari - ajaa meidät varsinaisesti äänittämäänkin jotain. Tuon katastrofin on kaavailtu koittavan viikolopun aikana.

I..m pretty confident about stuff. Pekka ja Jari pistivät panoksillaan heti jeesin päälle, mikä oitis loi pitoa logiikkaan ja luistoa tapahtumafriikvenssiin. Rytmiryhmä on myös ollut supertukevana. Tämä myötämielisyys vastuun jakoon huojentaa oloani ihan simona. Ilokseni huomaan myös taannoisen paniikin kirjoittaa "vielä yksi biisi, vielä yksi biisi..." lähes haihtuneen vapun aikana tekemieni kappaleiden myötä. Luulin, että jotain kenties uupui vielä kasasta. Nyt uskallan jo luulla toisin. Vahvaa kamaa.

Pitkään aikaa en kuunnellut musaa. Keskittyminen omien biisien kirjoittamiseen ja asioideni tutkailuun ei jättänyt kapasiteettia sisäistää ulkopuolista kamaa. Ostin levyjä, mutta en kuunnellut niitä (paitsi ehkä Black Flagin Damagedia ja Replacementsejä). En käynyt keikoilla oikeastaan koko talvena. Nyt kun "vielä yksi biisikin" on aikaan saatu, uskaltaa taas aukaista korvansa maailmalle. Gaslight anthem kuulosti aluksi vähän sisältököyhältä, mutta The ..59 Sound on ottanut paikkansa ämpärisoittimessani ja vuorottelee Curen Head on the doorin ja Carpentersin kokiksen kanssa fillaroidessani Heinäpää-Saarela-Heinäpää -kiekkaa. GA:n seuraava levy vois jo olla hyväkin, kun luulisi, että Petty/Springsteen-viittailu on nyt hoidettu. Hyvin se nykyinenkin kyllä jytisee Erkkolansillan kohdalla, kun öinen, utuinen pikkukaupunkimme avaa haaransa.

Tänään on perjantai 8.5.09. Homma, jota on vielä aika helvetisti jatkuu treeneillä, kenties jo luurisellaisilla (jep, vaihteeksi luurisessiot). Sovitetaan kunkin lusikoita soppaan. Ja vähän työstähän se sovittaminen käy, mut sen edessä olen peloton - mainittua pre-sessiopaniikkia lukuunottamatta.

Odotan innolla soittamista ja laulamista, niin voimallisia fyysisiä euforiajärkytyksiä uudet laulut saavat minussa aikaan. Laulujen sielut pukevat mua puolestani yhtäaikaa niukasti ja lämpimästi. Löydän niistä lapsenminäni, jolle raivoan lohtua. "It..s not going to be painless but it..s going to be ok." Rakkaus on mukanani biiseissä, joissa olen sekä sisällä että ulkona - niin kuin kuivittelen "oikean" laulunkirjoittajan kenties toimivan. Hei Bob, miten sä teet sen?

Yritetään siis tehdä vähintään hyvä levy. Tähdätään loistavaan. Toivokaa meille onnea. Peace out.