FINNISH METAL AWARDS -VOITTAJA FM2000 ON SAKARA RECORDSIN UUSIN KIINNITYS
Sakara
Records ja parhaan demobändin tittelin Finnish Metal Awardseissa
voittanut FM2000-yhtye ovat solmineet levytyssopimuksen. Sakara Records
julkaisee yhtyeen albumin "Meibi bus home" keskiviikkona 4. maaliskuuta.
FM2000
on ollut Sakaran tarkkailussa jo pidemmän aikaa, mutta varsinainen
päätös yhteistyöstä on antanut odottaa itseään. Sakaran kanssa tehty
sopimus sovittiin suullisesti noin viikkoa ennen demobändi -voittoa,
joten palkintoa noutaessaan FM2000 ei siis enää ollutkaan demobändi.
”Sovimme
levyn julkaisusta alkuviikosta joten olihan se mieluisa yllätys kuulla
loppuviikosta, että suomalainen metalliyleisö oli kanssamme samaa
mieltä”, myhäilee Sakaran Marko Annala.
”Olemme laukoneet Sakaran suuntaan jo pitkään, mutta nyt meni helppo kainalon alta”, toteaa Vepa FM2000-yhtyeestä.
FM2000
on kymmenvuotias pieksämäkeläinen yhtye. Suomeksi laulavan nelimiehisen
yhtyeen metallin, punkin ja kansanmusiikin ristisiitosta on kutsuttu
mm. "skitsofrenian saastuttamaksi rytmilaukaksi". Teksteillä on suuri
osuus yhteen ilmaisuissa ja tuleva ”Meibi bus home” sisältääkin varsin
omintakeista lyriikkaa.
Kaikki albumin kappaleet
kertovat Pieksämäellä vaikuttaneista henkilöistä ja heille sattuneista
tapahtumista. Yhtyeen sanoituksista päävastuun kantava kitaristi Rota
kuvailee ”Meibi bus homella” sellaista savolaista elämänmenoa, jota me
muut kutsuisimme hulluudeksi, mutta jota Rota luonnehtii arjeksi.
”Yhtyeen
kiero ja omalaatuinen huumori jakaa yleisön mielipiteet vahvasti
kahtia, joten siltäkin osin FM2000:ssa täyttyvät kaikki hyvän taiteen
tunnusmerkit. FM2000 sisältää ristiriitaa, joka kiehtoo”, kuvailee
Marko Annala.
www.fm2000.org
http://www.myspace.com/fm2..000bandhttp://www.new.facebook.co..m/pages/fm2000/49402640568 Levy-yhtiö:
www.sakararecords.com
Promokuvat osoitteessa:
http://www.sakararecords.c..om/pressi.html Lisätiedot ja haastattelut:
Playground Music Finland
Janne Airo
janne@playgroundmusic.com
03-260 3204
Huom! 3.3 saakka kyselyt maria@playgroundmusic.com 03-2603202
Keikat:
Hevituotanto
Jukka Holmstedt
jukka.holmstedt@hevituotanto.fi
050 5377661