 |
Hip hei! "Miten valmiiksi tullaan" -albumi on saatu valmiiksi ja se ilmestyy kauppoihin 14.10. Levyn myötä kirmaamme taas eri puolille Suomea tyyppejä viihdyttämään. Syksyn keikat näkyykin jo sivuilla. Turnee jatkuu syksyn jälkeen ainakin keväällä ja kesällä. Aikamoisen pinnistyksen takana tuo neljäs "lapsi" oli, mutta pinnistely kannatti. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Olemme mielestämme saaneet uudenlaista Irina-sointia aikaan ja minäkin olen saanut jopa muutamat vähän toiveikkaammat tekstit aikaiseksi. Tällä levyllä ei siis olla ihan niin pahasti vereslihalla, kuin aiemmilla. Kai? Kuulija päättäkööt! Hih! Et huomaa -single on soinut yllättävän ahkerasti radioissa. Oletin, ettei kukaan soita noin rauhallista biisiä, mutta pessimismi oli turhaa. Kuvasimme viime viikolla videota uuteen Näe minut tässä -biisiin, joka on seuraava single. Kyseinen kappale jaetaan radioilla piakkoin, kakkos maistiainen levyltä lienee pian kuultavissa siis. Oletan, että video ilmaantuu tänne minun sivuilleni nähtäväksi myös. Jeeeeeeeee!!! Mielenkiinnolla odotan mille näyttää epätoivoinen yritys laulaa veden alla! Pärjäilkää! Palajan taas joskus!
8:29 PM
Powered by  | | English | | Albanian | | Arabic | | Bulgarian | | Catalan | | Chinese | | Croatian | | Czech | | Danish | | Dutch | | Estonian | | Filipino | | Finnish | | French | | Galician | | German | | Greek | | Hebrew | | Hindi | | Hungarian | | Indonesian | | Italian | | Japanese | | Korean | | Latvian | | Lithuanian | | Maltese | | Norwegian | | Polish | | Portuguese | | Romanian | | Russian | | Serbian | | Slovak | | Slovenian | | Spanish | | Swedish | | Thai | | Turkish | | Ukrainian | | Vietnamese |
|