Hanoi Rocks lopetti uransa kunniakkaasti huhtikuussa 2009 soittaen 8 loppuunmyytyä keikkaa 6 päivässä Helsingin Tavastialla, josta bändin värikäs ura myös alkoi 1980-luvun alussa. Nyt ilmestyvän BURIED ALIVE DVD:n liveosuus sisältää Hanoi Rocksin vihonviimeisen, 2,5 tuntia kestävän keikan kokonaisuudessaan.
Vierailijoina keikalla nähdään Hanoi Rocksin entinen kitaristi Nasty Suicide ja rumpali Lacu. 32 biisin keikkasetti sisältää tietenkin vanhoja Hanoi Rocks -klassikoita vuosien takaa, sekä uusimpia, viimeisen kokoonpanon aikana julkaistuja kappaleita. Mukana on muun muassa koskettava versio biisistä Million Miles Away, jonka bändi omistaa vielä viimeisen kerran vuonna 1984 traagisesti menehtyneelle rumpalilleen Razzlelle.
DVD sisältää lisäksi still-kuvagallerian viimeisten keikkojen huippuhetkistä, sekä "kulissien takana" kuvatun dokumentin Hanoi Rocksin viimeisen viikon valituista yksityiskohdista bändin itsensä ja taustajoukkojen kuvaamana.
Keikkataltionti on kuvattu 12 kameralla ja Full-HD-tekniikalla, joka
takaa parhaan mahdollisen kuvanlaadun. Ainoastaan Hanoi Rocksin viimeisten keikkojen kunniaksi Tavastialle rakennetun huikean valoshow'n suunnitteli ja toteutti Mikki Kunttu, yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimmista valotaiteilijoista.
Tilaa dvd ennakkoon:
www.backstagerockshop.com