 |
Sunny Power Cup 2009 Oulu
Tahdon vielä kerran kiittää
kaikkia - maailman suurimmassa juniorilentopalloturnauksessa - Sunny
Power Cup:ssa olleita. Oli kunnia saada juontaa Ouluhallissa Sunny
Power Cup:in avajaiset ja kisabileet sekä tapahtumaradio. Power Cup:ssa
parasta olette te Power Cup:iin osallistujat! Te teette tapahtumasta
Power Cup:in! Tärkeintä ei ole montako peliä on voittanut vaan se onko
ollut hauskaa.
Tänä vuonna Power Cup sai vieraakseen myös kansainvälisen
lentopalloliiton puheenjohtajan Wei Jizhong:in. Hän sanoi että Power
Cup muistutti häntä siitä mikä urheilussa on tärkeää. Urheilu voi
yhdistää ihmisiä yli eri uskontojen, rotujen ja kulttuurien. Näin
urheilu on mukana rakentamassa ihmisten välistä myönteistä
vuorovaikutusta sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Olen Wein
kanssa täysin samaa mieltä ja lisäisin vielä että samanlainen vaikutus
on myös musiikilla ja muulla kulttuurilla.
Wei tahtoi vielä erityisesti kiittää kaikkia yli 600 talkoolaista,
jotka osallistuivat Power Cup:in toteuttamiseen. Hän sanoi että nämä
ihmiset voivat olla ylpeitä siitä mitä he antavat yhteisölle. Myös
musiikin ja muun kulttuurin parissa työskentelee paljon ihmisiä, jotka
tekevät työtä hyvin sekalaisin korvauksin. Osa talkoilla, osa
taskurahaa tuottavana harrastuksena, osa täydellä palkalla.
Huippu-urheilijat ovat aikanaan olleet junioriharrastajia,
kansainvälisesti tunnetut bändimme ovat joskus olleet undergroundia ja
taiteilijamme ovat aloittaneet harrastajina.
Urheilun ja kulttuurin harrastus/underground taso pysähtyisivät
jolleivät ihmiset pyörittäisi niitä intohimosta. Ehkä juuri siksi
katsojat suhtautuvat urheiluun, musiikkiin ja taiteeseen niin
kiihkeästi, koska ne ovat alun alkaenkin valetut intohimosta - eivät
taloudellisen voiton tavoittelusta.
Sunny Power Cup:ssa on alkanut ilmastonmuutoksen ehkäisyyn keskittyvä
ympäristökampanja "Pelasta pallo". Se tarkoittaa käytännössä että
tapahtumassa on kiinnitetty paljon huomiota siihen miten voitaisiin
toteuttaa massatapahtuma mahdollisimman pienellä ympäristörasituksella.
Toivottavasti festarit ja isot kulttuuritapahtumat lähtevät hekin
kehittämään tapahtumiaan mahdollisimman ympäristöystävälliseen
suuntaan. Näin voidaan ehkä 300 vuoden päästäkin järjestää Sunny Power
Cup ja festarit vihreillä nurmikoilla.
Sampo-Ilmari Tuhkalehto
1:15 PM
Powered by  | | English | | Albanian | | Arabic | | Bulgarian | | Catalan | | Chinese | | Croatian | | Czech | | Danish | | Dutch | | Estonian | | Filipino | | Finnish | | French | | Galician | | German | | Greek | | Hebrew | | Hindi | | Hungarian | | Indonesian | | Italian | | Japanese | | Korean | | Latvian | | Lithuanian | | Maltese | | Norwegian | | Polish | | Portuguese | | Romanian | | Russian | | Serbian | | Slovak | | Slovenian | | Spanish | | Swedish | | Thai | | Turkish | | Ukrainian | | Vietnamese |
|