MySpace

CoolChaser

Antti



Last Updated: 8/26/2009

Send Message
Instant Message
Email to a Friend
Subscribe

Gender: Male
Status: Single
Age: 28
Sign: Aries

State: Pirkanmaa
Country: FI
Signup Date: 11/11/2007
June 22, 2008 - Sunday 
Long story short; Perjantaina Keijo sujahteli kärryllä Tampereelle ja juotiin parit Lentävänniemessä, jonka jälkeen suunnattiin kaupunkiin. Ei mitenkään erikoinen ilta. Baarien jälkeen jonoteltiin taksia ehkä parisen tuntia kolmella eri taksitolpalla. Se vitutti.

Aamulla iski ikävä darra, jota helpotin ottamalla norjankielen alkeiskurssin omassa kylppärissäni. Keijo näki darransa kannalta paremmaksi suunnata kohti Hämptonia, joten itse otin suunnitelmaksi ottaa junan Parkanoon, josta sitten suunnata autolla Kurikkaan Jannen ja muiden Kurikkanaamojen kanssa Juhannusta juhlistamaan. Lähtö ei kuitenkaan käynyt aivan niin helposti kuin kuvittelin. Olin tasan kahdelta bussipysäkillä tavaroineni, mutta bussiaikataulun osoittamaa bussia ei kuulunut. Vihdoin bussi tuli, mutta valotaulussa luki "EI LINJALLA". Bussi ei siis ottanut kyytiin ja jouduin tilaamaan taksin. Ehdin hyvissä ajoin vielä ostamaan lipun, jonka jälkeen treffasin Juhan ja Heidin, jotka suuntasivat niinikään kohti Parkanoa - tosin siitä jatkaen kohti Nummirockia.

Parkanoon päästyäni heitin porukat mökille juhannuksenviettoon ja painelin ylinopeutta aikalailla koko matkan Kurikkaan Prodigyn tahdittaessa kaasujalkaa. Mukava reissu Kurikkaan jälleen kerran. Sääkin vielä suosi. Törmäsin teinivuosien lyhytaikaiseen partneriini, joka sattui samoihin bileisiin. Kohtaaminen oli jokseenkin omituinen, mutta muutama sana kuitenkin sitten myöhemmin illalla vaihdettiin.

Lauantai-illasta oli vielä hieman hutera olo, joten en uskaltanu ajella suoraan Parkanoon, vaan menin vielä hetkeksi Jannen ja Paulan kanssa mökille. Ehkä tunnin odottelun jälkeen hyppäsin takaisin auton rattiin ja suuntasin väsyneenä kohti Parkanoa. Täällä porukoiden luona grillattiin, jonka jälkeen oli virta kulutettu miehestä ja kävin nukkumaan jo siinä kymmenen jäljestä.

Tänään illalla Jannen ja Paulan kyytiin ja kohti Tamperetta. Huomenna ehkä Kuruun mökille Teron kanssa tekemään sahtia. Nyt tulee niin monotonista tekstiä, että parempi olla yrittämättä enempää. Ehkä huominen on jo parempi päivä mille tahansa, sillä tämä päivä ei tunnu olevan.