 |
Category: Art and Photography
Suomalainen Omfalos Renaissance yhteistyössä Mike Garsonin kanssa.
Yksi syksyn mielenkiintoisista suomalaisista debyyteistä on modernin taidemusiikin kokoonpanon, Omfalos Renaissancen, albumi "Miekka ja Kirsikankukka".
Yhtyeen teksteistä vastaava, myös 22-Pistepirkon ja Kuusumun profeetan tekstittäjänä tunnettu Jussi K. Niemelä, kuvailee yhtyeen musiikin olevan voimakasta ja herkkää, vaistolla ja rautaisella ammattitaidolla ammuttu nuoli napakymppiin. Suurin osa albumin materiaalista perustuu improvisaatioon ja on taltioitu ensimmäisellä otolla.
Yhtyeen laulajana, säveltäjänä ja multi-instrumentalistina toimii taiteen moniottelija Mika Rättö ja klassisista sävellyksistä vastaa säveltäjä-kapellimestari Harri Kerko.
Oman panoksensa levylle antoi myös yhdysvaltalainen pianisti-säveltäjä Mike Garson, joka tunnetaan yhteistyöstä David Bowien ja Smashing Pumpkinsin kanssa. Garson on soittanut mm. Bowien "Aladdin Sane" ja "Diamond dogs" levyillä.
Garson äänitti Omfalos Renaissance –albumin osuutensa kotistudiossaan Bell Canyonissa Kaliforniassa; muuten levy äänitettiin Helsingissä.
Mike Garson kuvailee "Miekka ja kirsikankukka" levyä näin:
"Nice to hear an album with integrity. With these days of a planet off the beaten track it..s a pleasure to have sincere music. I was flattered to be asked to contribute a small role."
Helmi Levyt julkaisee syyskuussa Omfalos Renaissancen albumin "Miekka ja kirsikankukka".
Omfalos Renaissance levynjulkaisukeikalla keikalla 24.9. Helsingin Kuudes linja -klubilla.
www.myspace.com/omfalosrenaissance www.helmilevyt.com
4:43 AM
Powered by  | | English | | Albanian | | Arabic | | Bulgarian | | Catalan | | Chinese | | Croatian | | Czech | | Danish | | Dutch | | Estonian | | Filipino | | Finnish | | French | | Galician | | German | | Greek | | Hebrew | | Hindi | | Hungarian | | Indonesian | | Italian | | Japanese | | Korean | | Latvian | | Lithuanian | | Maltese | | Norwegian | | Polish | | Portuguese | | Romanian | | Russian | | Serbian | | Slovak | | Slovenian | | Spanish | | Swedish | | Thai | | Turkish | | Ukrainian | | Vietnamese |
|