Helsinkiläisen meteli-viisikko Hetero Skeletonin debyytti (käsittääkseni ainakin näin cd-muodossa) pitää sisällään vain kaksi kappaletta. Mutta millaisia kappaleita? Niin, se jää hiukan avoimeksi vielä levyn kuunneltuaankin… Joka tapauksessa, ensimmäisessä on kolme eri osaa, vaikkei niitä oikeastaan erota. Toisessa on kuusi. Homma alkaa hyvin häiriintyneesti. Riivatusti kirskuva äänivalli kohtaa horjahtelevat lyömät ja hengitysvaikeuksista kärsivät puhaltimet hyvin epämääräisellä kaavalla. Homma kuulostaa hiukan siltä, kuin apinalauma olisi kytketty ääntä tuottaviin laitteisiin, joiden toiminnasta tai tarkoituksesta he eivät mitään ymmärrä. Kun ensimmäinen oivaltaa, että hei mitäs? niin seuraava lähtee komppaamaan ja niin edelleen. Välillä raivostutaan toisen sooloihin ja raivotaan läpi soitinpaljouden, aina iholle asti. Seuraa takaa-ajo, joka hurjan piruettimaisen kohelluksen jälkeen päättyy epätasaisesti lattiaan tippuviin soittopelin kappaleisiin. Hyvin sarjakuvamaista touhua siis.

Hetero Skeletonin levyn kohdalla "tunnelman", tyylin tai tarkoituksen määritteleminen on mahdotonta. Ehkäpä nuo eivät tässä tapauksessa ole niin tärkeitä. Sellaisen apinanraivoisen hilpeän sekoilun, mitä yhtyeeltä voi parhaimmillaan odottaa, en usko levylle tallentuvan. Eipä se oikein tahtonut irrota viimeksi keikallakaan. Toki jonkun matkaa silmiä pyöriteltyäni olen aistivinani touhussa jonkinlaista punaistakin lankaa, mutta se näyttäytyy korkeintaan vilaukselta. Popparipuoleni pitää Skeletonin levy-muotoa piinaavana ripulikakkana. Häröilyyn mieltynyt puoleni taas symppaa viisikon rehellistä virnistystä kaiken kaaoksen keskellä. En La Sombralla on hyviäkin hetkiä. Silti, jos joku tosissaan väittää kuuntelevansa tätä levyä kotioloissa ja saavansa siitä irti jotain musiikilllisesti viihdyttävää, niin siinä vaiheessa minun on paras vaihtaa puheenaihetta. Tipuin kärryiltä. Ehkä kaikesta hyvästä yrityksestä huolimatta en osaa heittäytyä HS:n tripin vaatimaan "vapauteen musiikillisista kahleista". Keikalla lupaan sitä yrittää.

Jos tavoitteena on ollut luoda levy, jossa ei ole mitään normaalia, niin tämä voisi olla aika lähellä.

-www.desibeli.net-

i couldn't copy this:

http://www.drownedinsound.com/release/view/9890

Reckless Records says:

Well, it's on Load, so you know it's going to be weird, but this has to be one of the noisest and far-out things that I've ever heard. Not for the faint of heart, this is quite a distorted racket. Check it out and clear the room and your next party when you want people to go home

..> ..> ..>..>

HETERO SKELETON, en la Sombra del pajaro velludo, US 07	CD 15,00 EUR	DETAILS
Ein kleines finnische Kollektiv macht hier sowohl KK Null, als auch Merzbow, als auch Lighnting Bolt, Hella und Trencher Konkurrenz. Infernalischer HC Lärm mit Gitarre, Schlagwerk, Bläsern, Schreihälsen und Elektro-Spielereien. Meist brutal schnell, manchmal aber auch bis zur unkenntlichkeit verzerrt und psychdelisch verdreht, wie die Butthole Surfers zu ihren LSD Zeiten ... Fucking crazy stuff ich musste es nach 10 Minuten zur Seite legen, sonst hätte ich entweder meine Kollegen mit meiner Schere bestialisch umgebracht oder ich hätte mich wimmernd unter meinem Schreibtisch eingenässt. .... Puh, nochmal Glück gehabt. * Load.
Monday, March 26, 2007 Karvainen varjo Hetero Skeleton En La Sombra Del Pàjaro Velludo Load Records 2007 CD No perhana soikoon: Hetero Skeleton on tehnyt hyvän levyn. En olisi uskonut. En olisi uskonut siksi, että Hetero Skeletonin (ja hengenheimolaistensa) musiikissa on aina se ongelma, että se toimii vain satunnaisesti. Kaikki mökä ei ole hyvää mökää ja joskus ne osumat on ihan liian harvassa. En La Sombra Del Pàjaro Velludolla esiintyvä möykkäbändi on ihan yhtä hyperaktiivinen ja keskittymishäiriöinen kuin ennenkin, mutta nyt on saatu levylle koottua napakka setti, jolla ei ole oikeastaan yhtään turhaa hetkeä. Se etenee mieletöntä vauhtia tuokiosta toiseen ilman minkäänlaista määränpäätä tai tarkoitusta ja on varmaankin juuri siksi niin hauskaa ja nautinnollista kuultavaa. Ei ole aikaa tylsistyä, kun poijjaat rynnii, kohkaa ja törmäilee seiniin. Jos joku joskus tekee Maantiekiitäjä-piirretyistä pikakelatun cut-up -koosteen, niin tämä levy sille soundtrackiksi. Olen yllättynyt, jos Hetero Skeleton joskus vielä tekee tätä paremman levyn. Yllättyminen on kyllä ihan kiva tunne. tekst: Hans van der Linden Het woeste, Finse vijftal Hetero Skeleton laat na een verzameling cassettes en cdr's met En La Sombra Del Pàjaro Velludo hun officiële debuut op de mensheid los. De band is opgebouwd rond enkele leden van Avarus, maar, zoals hun manische show vorig jaar op het Dramarama-festival in Hasselt al deed vermoeden, klinkt het ingeblikte geheel nog veel gebalder dan de moederband. Wilde freejazz is één van hun inspiratiebronnen, maar noise en zware drones zijn dat evenzeer. Tijdens een eerste deel ('La Oracion Del Muerte' bestaat uit drie stukken) klinken de jams van Hetero Skeleton als een gevaarlijke combinatie van Sightings en Flying Luttenbachers en even later domineren vervormde stemmen het muzikale universum. Maar hoe compact en chaotisch En La Sombra Del Pàjaro Velludo op het eerste zicht ook overkomt, toch slaagt het vijftal er wonderwel in om eveneens heel gevarieerd én gestructureerd uit de hoek te komen. Dat blijkt bijvoorbeeld uit 'El Serpente Del Amor', het tweede werkstuk dat het restant van de cd beslaat. Naast ongebreidelde noise wordt daarop plaats gemaakt voor percussieve elementen, die met beats ondersteund worden. En tijdens het sluitstuk keert de rust haast weer als Hetero Skeleton een bizarre soundscape ten tonele voert. Dat En La Sombra Del Pàjaro Velludo niet gemakkelijk in het gehoor ligt, had u waarschijnlijk al wel geraden. Toch is het een absoluut genot voor de liefhebber die naar spannende uitdagingen op zoek is. Hetero Skeleton slaagt er immers in om extreme, muzikale waanzin in vaste banen te leiden en zo de chaos te overmeesteren. Here you've got some MEGA ear exploding free-jazz-blastcore from Finland, folks, and it's been spinning on the C-Blast stereo all fuckin' week. When it comes to snuff-jazz, death skronk, free-jazz deathmetal, and all other permutations of sonically brutal, brutally dense sax-driven chaos that is delivered at skull crushing volumes, I'm 100% on board. Blue Humans, The Mass, Flying Luttenbachers, Total Shutdown, Borbetomagus...you catch my drift. So it is with extreme pleasure that the Finnish maniacs Hetero Skeleton ($5 sez that they cribbed that offa the Surfer's Humpty Dumpty LSD) proceeded to blow the back of my head off within the first 30 seconds of the the album opener "La Oracion Del Muerte, Part 1", in a maelstrom of pummeling grindcore-strength improv drumming, white noise, death metal shrieks, and a monstrous sax blowout that had tears of exhilaration streaming down my mug. The album is divided into essentially two parts, the three movements of "La Oracion Del Muerte", and the six movements of "El Serpente Del Amor", and the band undergoes a myriad of changes in the intensity and volume department; throughout each track, Hetero Skeleton wanders through bizarre tempo shifts and splattery passages of fucked up freeform punk rock, some more subdued sections that have the band scraping, twisting, and bending strange noises out of their instruments, retarded vocals, ghost noises, Latin brass fanfares, and amorphous blobs of quasi-No Wave. Very cool, but all of this shit is eventually swallowed up in the Borbetomagus-meets-Anal Cunt wall of noise that inevitably arises every couple of minutes or so. Totally satisfying, fist-raising blast jazz; play this one loud and learn to live. Jewel case packaging with what-the-fuck full color collage art. (Crucial Blast)   ....thanks for your kind words, sir(s).